perjantai 24. helmikuuta 2012

Tähkäpää

Kauan sitten hankittu valkoinen Florica, kaapissa kauan unohdettuna ollut kuin sadun Tähkäpää tornissaan, pääsi vihdoin puikoille. Ei viljapellon kultaa kuin Tähkäpään letti, mutta helmikuun hankien hohtavuus saivat lämpimässä langassa nopsaan kuvion. Silmukka silmukan jälkeen tuli valmista. Kerros kerrokselta kuvio eteni muodostaen palmikkoa, kuin askelmia sadun prinssille kiivetä prinsessan luo.
Jokaiselle sormelle löytyi oma huoneensa. Sopivan kokoinen sujahtaa. Pääteltäviä lankoja on käsineissä paljon, mutta päättäväisellä luonteella sain ne lopulta pääteltyä, jokaisen. Malli oli helppo, tosin tein siihen hieman muutoksia. Kudoin hansikkaat vanhojen oppien mukaan. Mm. sormien kutomisjärjestys on eri kuin ohjeessa, sekä muutama muu yksityiskohta.
Malli: Tähkäpää, Ilona Korhonen ja Jenni Örstermanin
Neulekirjasta Tähkäpää ja muut lempineuleet.
Lanka: Novita Florica, 54 g
Puikot: 2,5 numeron bambut

Sormikkaat ovat kuvissa suoraan puikoilta mustan talvitakkini seurassa. Harvemmin kostuttelen ja muotoilen näitä pienempiä töitä. Minusta käyttö muovaa ne omiin mittoihinsa. Neulejälki siis vielä tuosta tasoittuu. Isommat työt sitten viimeistellään viimeisen päälle.

12 kommenttia:

  1. Kauniit sormikkaat! Yksinkertainen malli, mutta kaunis.

    VastaaPoista
  2. Suloiset sormikkaat! Mä tein syksyllä elämäni ekat sormikkaat ja ehkä uskaltaudun toisenkin kerran :)

    VastaaPoista
  3. - Voihan hitsi!! Jos minulle tulee joskus sormikastilaus, niin delekoin sen sinulle.
    -t-

    VastaaPoista
  4. Voi miten kauniit!
    Yksinkertaiset mutta herkät.

    Ihanaa viikonloppua!
    Täällä meillä alkaa nyt hiihtoloma :)

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää. Olen itsekin muistaakseni kolmet tähkäpäät neulonut, on päivittäisessä käytössä.

    VastaaPoista
  6. Kanuniit ja hieno postaus... Kuvat etenevät hienosti mielikuvasta lapasista kohti sormikkaita...

    VastaaPoista
  7. Mieltälämmittävä tarina - tulee takuulla satumainen olo sormikkaat käteen vetäessään! :o)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.