sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Rullatuubi

Kokeiluni toisesta sinisävyisestä Delano -kerästä osoittautui ihan mukavaksi. Jujuna oli pyörönä kudottu huivi, jossa vuorotteli nurjat ja oikeat tasoneuleet tietyn korkuisina kaistaleina. Määränä tuubin korkeudelle oli lankakerän riittävyys. Kerästä oli otettu jo jonkin verran lankaa Anniksen viimeisiin kerroksiin. Lähes vain kokeilemalla loin riittävän määrän silmukoita ja aloin toteuttaa visiota tästä rullatuubista. Tähän ei muodostu lainkaa ommeltavia saumoja. Huivi oli välityönä, kunnes eilinen pelimatka Sastamalaan sai huivin etenemään aika harppauksen. Tätä oli helppo kutoa linja-autossa, pelien välissä ja niin kerä väheni huimaa vauhtia. Lankaa ei tänä aamuna ollut juuri jäljellä, joten oli aika päätellä huivi. Jouduin ottamaan päättelyn kahteen kertaan, koska lanka ei ensimmäisellä kerralla riittänyt. Kerroksen purkamisen jälkeen se riitti 15 silmukkaa vaille, jolloin kaivoin työhuoneen roskiksesta Anniksesta jääneet päättelylangat apuun ja lanka riitti. Tätä lankaa ei siis hukkaan mennyt juuri laisinkaan, vaan molemmat hankkimani kerät kudottiin lähes viimeistä senttiä vaille. 2 oikein yhteen menetelmä toimi jälleen ja reunasta tuli joustava, ei kiristä eikä kinnaa mihinkään suuntaan.
Malli: Rullatuubi, ohje Kardemumma
Lanka: Delano, 47 g, 5% alpakkaa, 5 % mohairia, 10 % villaa, 80 % acryylia
Puikot: 5 numeron pyöröt.
Rullatuubin ohje
Luo valitsemastasi langasta riittävä määrä silmukoita, että saat sopivan "renkaan" kaulaasi. Merkitse kerroksen vaihtumiskohta silmukkamerkillä. Kudo pyörönä ensin 10 krs kaikki silmukat nurin, sen jälkeen 10 krs kaikki silmukat oikein. Toista näitä 10 kerroksen tasoneulejaksoja vuorotellen haluamasi määrä. Valmis tuubi  rullautuu kauniisti kasaan, nurjat silmukat uloimmaksi, oikeiden silmukoiden jakso rullautuu tuubissa vasten kaulaa. Päättele reuna löysästi: nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo seuraava oikein, pistä vasen puikko silmukoiden läpi ja neulo ne takareunoistaan oikein yhteen, toista kunnes kaikki silmukat on päätelty, katkaise lanka ja vedä se viimeisen silmukan läpi. Päättele langanpäät.

11 kommenttia:

  1. Kaunis tuubi! Ihanat värit langassa.

    VastaaPoista
  2. Hauska rulla, kauniita sinisen sävyjä!

    VastaaPoista
  3. Kauniit sävyt kauniissa huivissa.

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis ja varmasti kivaa neulottavaa välityönä ja muutenkin.
    Kiitos taas oivasta ideasta.

    VastaaPoista
  5. Löysin blogisi. Hieno tuubihuivin olet tehnyt. Ja muitakin kivaa olet tehnyt.

    VastaaPoista
  6. Ihana tuubihuivi ja selkeä ohje. Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Kauniin värinen ja muutenkin kaunis malli!

    VastaaPoista
  8. Heh, minä juuri eilen kerin yhden lankavyyhdin, josta suunnittelin samanlaista oikein nurin -kerroksilla tehtävää "tuubia". Hauska sattuma!

    VastaaPoista
  9. - Miten sinä aina hookaat???
    _ Kiitos ohjeesta!
    -t-

    VastaaPoista
  10. Tulipa siitä kaunis! Ja kuitenkin aika yksinkertainen neuloa.. Ihanan sinisävyinen...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.