keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tanssivien puikkojen sukat

Melkoisen työpäivän jälkeen oli ihana löytää postilaatikosta ilmoitus isokokoisesta kirjeestä, jonka lähdin heti noutamaan kyläkaupalta, meidän asiamiespostista. Olin saanut postia Tanssivien puikkojen Päiviltä. Paksusta kirjeestä paljastui aivan ihanat siniset sukat tyttärelleni. Ja väri on just meidän väri. Niin tyttäreni kuin minunkin. Kiitos Päivi! Sukat katosivat äkkiä tyttären varastoihin, mutta sain maaniteltua niitä sen verran alakertaan näytille, että sain muutaman kuvan näpsäistyä- nopeaan ja isäkin kerkesi sukat nähdä.
Sukat ovat Kirjo-Pirkkaa ja Fabelia, takana jännä nöyritys, johon oli myös siniset silkkinauhat mukana paketissa. Tyttäreni onkin etsinyt koko kesän sellaisia kenkiä, joissa olisi valkoiset nyörit... Mistähän Päivi tiesi? Samainen tyttö on ihastunut polvisukkiin ja palmikoihin. Jälleen kerran napakymppi.
Jalkaa kun hieman kääntää, paljastuu etupuolelta kauniita ruusuja. Olemme näköjään jälleen kutoneeet hyvin samanlaista aihepiirtä tietämättä toisistamme.
Nämä ovat kyllä silmiä hivelevän kauniit! Malli on Päivin oma.
Edestä kuvattuna sukat näyttävät aivan yhtä viehättäviltä kuin muistakin kuvakulmista. Tiedän näiden päätyvän todella ahkeraan käyttöön viluvarpaisen tyttäreni jalkoihin.
Minullekkin paljastui mukava yllätys kirjeestä. En joudu aivan kateellisena katselemaan tyttäreni sukkia. Maistiaisia Wollmaisesta, nappeja ehtyneeseen nappivarastoon (kurkatkaapa pussukkaan, miten kivassa nappirasiassa) ja tietty pussukkahullulle uusi pussukka. Voi, osaisinpa Päivi sinua tarpeeksi kiittää näin ihanasta postista.

13 kommenttia:

  1. Upeat sukat kerta kaikkiaan!!!

    VastaaPoista
  2. Ovat kylläkin sukkien aatelia, kerrassaan upeat sukat olet neulonut:-)

    VastaaPoista
  3. Nämä sukat on neulonut Päivi Tanssivat puikot -blogista, olen ne saanut. Tai siis tarkemmin, tyttäreni on ne saanut.

    VastaaPoista
  4. Päivi on sellainen sukkaguru että ei ole toista - aivan mielettömän kauniit sukat! Eikäpä lopussakaan paketissa ole moitteen sijaa.

    VastaaPoista
  5. Kyllä Päivi osaa! :) Sukat on aivan valtavan kauniit ja huipun paketin sait sinäkin.

    VastaaPoista
  6. iik.. mitä ihanimmat sukat <3
    on kyllä taidokkaasti tehty :)

    VastaaPoista
  7. On todella knuiit sukat, ihan upeat yksityiskohdat!Palmikot, nyöritys, kirjoneule...vau.

    VastaaPoista
  8. N-I-I-I-I-I-N IHANAT!
    -Ritva-

    VastaaPoista
  9. Sanat eivät riitä kertomaan kuinka kauniit noi sukat on! :)

    VastaaPoista
  10. Oi miten kauniit sukat,suorastaan lumoavat.♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.