sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Siniset Toive -kynsikkäät

Lisää keskeneräisiä valmiina. Melkein kuukausi sitten aloitetut siniset Toive-kynsikkäät opiskelijalle valmistuivat eilen. Toinen oli odottamassa tuossa pikkusormen tyvessä pariaan, että saisin jatkaa yhtäaikaa sormien kanssa. Teen sormet aina samanaikaisesti. Pysyy hyvässä muistissa, miten tein toiseen. Toinen oli vasta palan matkaa rannetta tehtynä kun kirjoneulesukkaputki ajoi ohi ja kynsikkäät hautautuivat pöydälleni.
Valmistuminen ei sittten vienytkään kauan kun vain otin työn käteeni. Perjantai-iltana jatkoin kynsikkäiden tekoa, kun mittakäsi saapui kotona käymään ja lauantain tein noita sormipätkiä. Sai aina vähän mittailla, olisiko hyvät. Lopulta niihinkin muodostui sääntö ja homma rupesi etenemään. Kyllä somikkaita, kynsikkäitä tekisi, mutta tuo sormien teko on tuskastuttavan hidasta.
Malli: Toive-kynsikkäät, Kardemumman oma
Lanka: Drops Fabel, 49 g
Puikot: nro 2,5 bambut

Lankaa meni grammojen mukaan vajaa kerä, mutta oikeasti jouduin ottamaan toisesta kerästä toisen peukalon verran lankaa. Onneksi sitä oli samaa erää varastossani vielä, joten ei tullut ongelmaa. Nämä lankagrammat ovat kyllä aina mielenkiintoisia.

5 kommenttia:

  1. Onpa hyvännäköiset! Just tän hetken/kelin käsineet.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kynsikkäät olet tehnyt!
    Tuo grammajuttuhan johtuu villan kyvystä sitoa vettä ja tehtaat laskevat sen mukaan langan painoon. Ikäväähän se on, että 100g lankakerä painaa oikeasti yleensä 94-95g. :(

    Muutama vuosi sitten tästä oli tulla ongelma yhden villapaidan kanssa. Laskin langankulutuksen täysinä kerinä punnitsematta lankaa ja ostin lankaa niin että se juuri ja juuri riitti. Sehän loppui kesken viimeisen kappaleen ja lisää sitä ei saanut mistään. Nyt kyseinen lanka jatkaa elämää lapasina ja huiveina...

    VastaaPoista
  3. Onpas kivan näköiset kynsikkäät. Täälläkin joku kaipaili uusia kynsikkäitä kadonneiden tilalle. Neuloishan niita, mutta ne sormet, ne sormet :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit kynsikkäät. Itse en ole niitä milloinkaan tehnyt, mutta ajattelin kokeilla.Ihania malleja sinulla muutenkin, itse suunnittelemat on ihan parhaita. Itsekkin kudon omia kirjoneuleita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.