keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Ruususet

 
Mielessäni on jo jonkin aikaa vilahdellut kuva sukista, joissa on suussa valkoisella pohjalla ruusuja. Joku visio jää joskus näin elämään ja kehittymään pidemmäksi aikaa, ehkä jostain näkemästään tai sitten idea tulee muuten vain. Ja se on kudottava sieltä ajatuksista pois, muuten siitä ei pääse eroon. Väritkin ovat olleet mielessä. Tämä Nallen Taika -langan sävy on liittynyt tuohon kuvaan. Langat ovat odottaneet käsityökopassani jonkin aikaa sopivan ruusukuvan löytymistä ja kun sen löydin lopulta omista arkistoistani, niin sukat puikoille. Ruusu on sama kuin näissä suunnittelemissani sukissa.
Muutaman aloituksen tein, purin ja lopulta silmukat sattuivat kohdilleen. Toiseen sukkaan ruusukuviot totuttuun tapaani peilikuvana. Taika oli kivaa, pehmeää kudottavaa. Yksivärinen valkoinen tuntui paljon kovemmalta langalta. 
Kivat, matalat sukat polvisukkien väliin. Sellaiset kätevät olemaan omassa sukkavarastossa. Nallesta tehtynä mahtuvat myös kenkiin paremmin.
Malli: Ruususet by Kardemumma
Lanka: Novita Nalle puhtaanvalkoinen ja Nalle Taika, 70 g yhteensä
Puikot: Pony Bamboo nro 2,75

7 kommenttia:

  1. Voi että, miten ihanat! Hempeät ja sopivan yksinkertaiset. Todella kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo lanka oli jotenkin odottamassa tuota ideaa ja ne oli vain kudottava.

      Poista
  2. Voi sentään, miten suloiset sukat! Kyllä tuollaisten ruusujen kelpaa kurkistella kenkävarsien sisältä! :) Itsenikin pitäisi kutoa kumisaappaisiin sopivat säärystimet, joissa olisi joku kiva juju.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.