perjantai 8. huhtikuuta 2011

Verryttelyä pitsihuiveihin

En ole vielä päässyt oikein näiden pitsihuivien tekemiseen. Monta ohjetta on jo kerättynä, että tuon ja tuon teen. Niiden vuoro ei ole vielä tullut, kun on ollut listalla paljon muitakin tuon ja tuon teen -projekteja. Netti on kyllä koukuttava tässä asiassa. Malleja löytyy pilvin pimein. Olen kyllä neulonut pitsiliinoja puikoilla ja tiedän, miten siitä epämääräisestä mytystä kehkeytyy kaunotar pingottamalla. Päätin verrytellä hieman näiden pitsihuivien maailmaa ja kokeilla jotain ihan pientä työtä. Jämäkerissä oli tätä vaaleanpunaista lankaa vajaa kerä. Siitä ei oikein mitään saanut enää tehtyä ja toista samanlaista lankaa ei enää ollut. Päätin, että verryttelen sillä pitsihuivien ihmeelliseen maailmaan. Törmäsin surffaillessani Omppu-huivin ohjeeseen MadeByMyself -blogissa. Ei muuta kuin kokeilemaan, miten pitkälti langasta tulisi. Kavensin ohjeen mallikertoja yhdellä, että riittäisi vähän pidempään se keränloppu.
Ja tulihan siitä jonkinlainen huivinpätkä, mutta ei mikään pitkä. Pyörittelin sitä hieman ja lopulta keksin laittaa koristeellisen napin nurkkaan. Näin tätä huivia voi pitää joko näin, nappi hieman toisella olkapäällä tai sitten näin nappi keskellä.
Malli: Omppuhuivin sovellus
Lanka: Jämäkerien marjapuuron punainen mohairlangantapainen, 29 g
Puikot: 4, pyöröt

3 kommenttia:

  1. Kova neulomistahti siulla, monta valmistunutta viikossa! Herkkä huivi :)

    VastaaPoista
  2. No siitähän tuli kiva pikkuhuivi. Nätti värikin.

    VastaaPoista
  3. Kiva idea tuo nappi, voi tosiaan neuloa huivia niin pitkälle kuin lankaa riittää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.