perjantai 7. lokakuuta 2011

Myssy ja sen sukulaiset

Asettelin tekemiäni sytomyssyjä ulos terassille ottaakseni niistä vielä jonkinlaista yhteiskuvaa ennen niiden matkaa eteenpäin. Sanattomaksi se veti, kun katseli myssyjen määrää. Myös ajatus siitä, että kuinka paljon niitä tarvitsijoita todella onkaan ja tulee koko ajan lisää. Mihinkään ei nämä minun tekemäni yksistään riitä, mutta onneksi vie silti osaltaan asiaa eteenpäin.
Virkattuja myssyjä oli monenlaisia. Ja väriyhdistelmiä sekä koristekuvioita. Mielikuvitusta on saanut käyttää hyväkseen paljon ja luovaa suunnittelua. Oli vain pussillinen lankoja ja niistä ajatuksena tehdä niin monta myssyä kuin vain mahdollista. Käytin toki hieman muitakin lankoja myssyihin kuin mitä pussissa alunperin oli. Jotenkin vain myssyt veivät mennessään. Niitä oli todella hauska tehdä.
Joitakin kuvan oikean reunan myssyjä on esitelty jo aiemminkin. Näitä tein sarjan, vähän eri kokoisia ja värisiä.
Tämmöinen kerroskakku näistä syntyi tällä kertaa. Onhan siinä myssyjen koko nuorempi sukuhaara täältä meiltä.
Pakkasin ne tällä kertaa tämmöiseen läpinäkyvään muovipussiin. Pysyy pino kasassa ja on niin ihanan värinen pino, että tällä täytyy herkutella. 36 myssyä tässä pinossa.
 Ja tässä pinossa 29 myssykkää. Nämä ovat jo toimitettuina ja samaan osoitteeseen menee myös nuo muutkin myssyt.
Tässä vielä se 30. myssy tuosta ekasta erästä. Näin on esiteltynä 66 eri sytomyssyä. Myssyt on valmistuneet ajalla 1.8.- 4.10.2011. Parisen kuukautta siihen meni, mutta nyt taitaa olla jo myssyt Matleenalla.

14 kommenttia:

  1. Ihania myssyjä! Jännänä täällä odotan, milloin auto kaartaa pihaamme ja pääsen "käsistäni katsomaan". ;)

    VastaaPoista
  2. Todella mahtava suoritus! Upeaa:)

    VastaaPoista
  3. Eipä tällaisen jälkeen voi kuin nostaa hatt...myssyä ja kumartaa kunnioittavasti.

    Upea suoritus ja mielettömänmahtavanfantastinen teko.

    VastaaPoista
  4. Kiva kun näki kaikki myssyt ryhmäkuvissa. Väriloisto on mahtava, niinkuin panoksesi keräykseen.

    VastaaPoista
  5. Sanattomaksi vetää täälläkin. Uskoamattoman upea pino myssyjä!

    VastaaPoista
  6. Kud lood, mikä määrä pipoja!

    VastaaPoista
  7. Voi,myssy! Hienon näköistä kun on kaikki myssyt yhdessä, ja mikä määrä:D

    VastaaPoista
  8. Mahtavan määrän olet myssyjä tehnyt, ja aivan ihanan värisiä! Myssyjen saajat ovat niistä varmasti ikionnellisia.

    VastaaPoista
  9. Voihan mahdottomuus, kun olet ollut ahkera:)
    Pitkärivi kauniita pipoja..ja hyvään tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  10. Hieno homma. Kyllä olet ollut ahkera ja myssyt ovat kauniita.

    VastaaPoista
  11. No, voihan myssy!! Sanattomaksi vetää täälläkin. Olet suuri- sydäminen ihminen!
    -t-

    VastaaPoista
  12. Voi hyvä tavaton minkä suuren urakan olet tehnyt! Ja aivan varmasti monelle sairaalle tuottaa iloa. Itsekin kun olin syöpäleikkauksessa,niin näin monella sillä osastolla näitä stytopipoja päässä.

    VastaaPoista
  13. Voi mikä määrä myssyjä! Olet tosiaan hyväsydäminen ja aikaansaava. Kuvittelen näkeväni muutaman myssyn tutunnäköisestä langastakin? Kiitos sinulle!

    VastaaPoista
  14. Nöyrä kiitos kommenteistanne teille kaikille. Kannustaa jatkamaan!

    Kyllä Susu olet aivan oikeassa, tutunnäköistä lankaa on mukana.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.