perjantai 18. marraskuuta 2011

Jäätyneet vesipisarat kivellä

Päätin kokeilla Puroa lapasissa. Olen lankaan tehnyt aiemmin tuttavuutta pipon verran ja lämpimäksi todennut. Nyt ostin kaksi kerää Kivi-nimellä kulkevaa Puroa ja tein niistä lapaset. Yhdestä kerästä ei olisi tullutkaan ja värien kohdistaminen ei olisi onnistunut sitäkään vähää kuin nyt. Hämmästys kyllä oli, kun toisesta kerästä tulikin tuo alku ihan erilaista, vaikka lanka jatkui sitten lopun ihan samanlaisena. Tuo mustemman lapasen kerä oli vallankin tuossa mustassa kohdassa sotkevaa. Lanka värjäsi sormeni ja bambupuikkoni hieman mustaksi. Tuntui myös, että se oli värjännyt muitakin värejä kerässä. Laitoinkin Novitalle kyselyn asiasta, että onko tämä normaalia Purolle. Jotakin nuo lapaset tuntuiva kaipaavan ja päätin lisätä niihin helmiä.
Lankaa oli kyllä todella lämmin kutoa ja hiki tuli näitä helmiä neuloessakin. Yksitellen kun niitä värkersin tuohon päälle. Minusta ne näyttivät aivan jäätyneiltä vesipisaroilta ja kun langan nimikin oli Kivi, niin tulihan siitä Kivipuro ja jäätyneet vesipisarat. Tyhjensin yhden helmiputkiloni ja ryhdyin hommaan. Jossain välissä pudotin yhden helmen lattialle, enkä sitä mistään löytänyt. No, antaa mennä. Mutta se olisi ollut tärkeä helmi, sillä yhden helmen takia jouduin aukaisemaan uuden pussin. Olisivat juuri riittäneet ilman tuota hukkaan menemistä. Menkööt nyt kuitenkin imuriin se karkulainen.
Lanka: Novita Puro, Kivi, 69 g
Malli: peruslapanen helmikoristein ja koristeraidoin
Puikot: 3 ja 3,5 numeron bambut

Kiitos kaikille eilistä tuubihuivia ihailleille. Kävijöitä blogissani oli lähes kaksinkertainen määrä normaaliin ja olen aivan hämmästynyt. Kiitos teille kaikille. Tervetuloa uudelleen.

21 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniit lapaset :) Ihan kateeksi käy. Mulla lapaskudin seisoo... Olen vain tilkkuja väkertänyt.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on lämpimän näköiset lapaset elikä tumput. Menen tänään Tuurin onnenkauppaan ja katson sieltä vähän lisää lankoja.
    Tuo eilinen tuubihuivi on kaunis ja varmasti lämmin!

    VastaaPoista
  3. Ilmoitathan, mitä Novita vastaa! Värin päästäminen ei mielestäni kyllä oikein kuulu asiaan, varsinkaan, jos se on niin runsasta, että sottaa lankaa muutenkin (ja puikkoja, käsiä...).

    Minä muuten yleensä annan raitalangan elää omaa elämäänsä raitoja sen kummemmin täsmäämättä. Kun aina välillä tuli näitä yllätyksiä (raidat käyttäytyivätkin odotusten vastaisesti), niin totesin, että antaa olla iloisen kirjavaa sitten :)

    Kauniit lapaset, ja jälleen helmet hienosti viimeistelevät ne!

    VastaaPoista
  4. Oi että, nuo helmet kyllä todella kruunaa nuo lapaset - todella kauniit!

    VastaaPoista
  5. Kauniit!

    Mä tein kerran Baktuksen Purosta, ja tykkäsin kyllä, kun tykkään muutenkin kirjavista langoista. MUTTA vaikka kuinka kaupassa yritin katsoa, että ostan kaksi _samansävyistä_ kerää, niin niin vain niistä löytyi ihan eri värejä!

    VastaaPoista
  6. Ihanat nuo helmikoristelut edelleen!

    VastaaPoista
  7. I-H-A-N-A-T!!!
    Tyylikkäät, tosi kauniit. Tykkään. :)
    -Ritva-

    VastaaPoista
  8. Aina vaan kauniimpia ja kauniimpia lapasia.

    VastaaPoista
  9. Kylläpä osaa olla sitten kauniit lapaset. Tuo lanka ja malli kohtaavat toisensa niin mainiosti.

    VastaaPoista
  10. aivan mahtavan upeat lapaset...:) juuri tuo puro-lanka on aivan upean väristä. Helmet kruunaavat kauniin ja lämpimän lopputuloksen..:)
    Iloista joulunalusaikaa sinulle!!! Blogissasi on aina ilo vierailla.

    VastaaPoista
  11. Kauniit ja kauniisti värit vaihtuvat! Ihailen myös noita helmiä:D

    VastaaPoista
  12. Tosi ihanat,helmet on niin kauniit!

    VastaaPoista
  13. Ihanan sävyiset ja kauniit lapaset..niinkuin aina:)

    VastaaPoista
  14. Kivat , nätit lapaset. Ja varmasti lämpimiä! =D))
    Nuo tuubit ovat kauniita. Nätti tuo palmikkokuvio.

    VastaaPoista
  15. Tyylikkäät lapaset! Noillahan kehtaa mennä vaikka minne.

    VastaaPoista
  16. Ensi kertaa blogissasi ja mitä ihanuuksia blogisi onkaan täynnä! Nämä lapaset pn kerrassaan hurmaavat!! Blogisi pääsee heti suosikkeihini :)

    VastaaPoista
  17. Näistä tuli todella talvinen olo =) Erittäin ihanat! <3

    VastaaPoista
  18. Hurjan kauniit lapaset! Aivan ihana idea nuo pienet jäähelmet =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.