lauantai 4. helmikuuta 2012

Harmaat Toive -kynsikkäät

Äiti, tekisitkö minulle kynsikkäät. Pieni toive aikuiselta pojaltani. Väriä viikon verran mietittiin, seuraavalla lomalla oli pohdittuna, harmaat. Toinen harras toive oli, että melko pitkät saisi sormiosat kuitenkin olla, että tarkenisi pakkasilla tehdä tärkeitä tekniikkahommia. Lisäksi ei saisi olla kömpelöt, joten siis ohuesta langasta. Tiedän poikani pitävän hanskoista, kynsikkäätkin on joskus olleet ja hyvin mieluisat.
Ankaran selailun jälkeen ei netistäkään löytynyt mieleistäni mallia.Siitä on aika monta vuotta, kun viimeksi olen hanskoja tehnyt. Joten piti vähän muistia virkistää. Lopulta kaivoin vanhan käsityökirjan esiin, etsin hansikkaiden ohjeen muistuttamaan mieleeni, kuinka ne sormet oikein aloitettiinkaan ja pengoin sukkalankavarastojani. Löydin yhden hyvän harmaan, ohuita sukkalankojani. Kerät olivat jääneet jäljelle sukista, joten sopivat hyvin tähän hommaan. Poikani piirsi kätensä kuvan minulle paperille. Aloitin sormikkaat, kudoin mieheni käden mitoilla, jotka sopivat piirrettyyn kuvaan hyvin, sormet vain olivat lyhemmät. Aika hyvin onnistuin niillä mitoilla, sormet mitoitettiin poikani ollessa lomalla, että saatiin oikean pituiset. Ja valmistuihan ne. En muistanutkaan, että sormien teko oli niin hidasta. Kynsikkäiden päällipuolelle tein yksinkertaisen kuvion.
Nyt ne ovat omistajansa kädessä, omistajansa näköisinä. Ja pakkasta ulkona piisaa, joten taisivat tarpeeseenkin tulla. Ainakin yritin saada valmiiksi hänen lomansa aikana. Kynsikkäät sopivat pojalleni niin hyvin, että samalla ohjeella voisi tehdä useammatkin.

Malli: Toive -kynsikkäät, ihan oma malli.
Lanka: Regia 4 fädig Tweed, 60 s. 52 g
Puikot: KnitPicks sormikaspuikot 2,5

17 kommenttia:

  1. Hienot! Mulla ei kärsivällisyys riitä sormien neulomiseen.

    VastaaPoista
  2. Hienot kynsikkäät! Lanka on miehekkään kaunis :)
    Mullakin on jäänyt tuo sormikkaiden neulominen vähemmälle, kun en jaksais millään niitä sormia neuloa.

    VastaaPoista
  3. Hyvät tuli! Ja toiveeseen läheisille on kiva vastata. Minulta vähän pienempi poikani (8-vuotias) toivoi tänään kauluria - ja toki olen jo mallia etsiskellyt ;-)

    VastaaPoista
  4. Hienot, ja lanka näyttää oikein muhevalta..

    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  5. Tosi hienot ja kivat kynsikkäät! Lankakin on erilainen.

    VastaaPoista
  6. Hienot! Tuo kuvio on kivannäköinen ja antaa ilmettä kynsikkäille.

    VastaaPoista
  7. Tosi kivat! Melkein houkuttaa noin 15 vuoden tauon jälkeen ryhtyä taas neulomaan sormikkaita!

    VastaaPoista
  8. Hyvät tuli. Sormien neulominen on todella hiasta mutta lopputulos palakihtee.

    VastaaPoista
  9. Kiitos. Poikani on todella tyytyväinen näihin. Ja lanka on osoittautunut hyväksi. Tweed pilkut ehkä hissukseen lähtevät, mutta se ei haittaa.

    VastaaPoista
  10. Onpa niin hienot kämmekkäät! :) Kelpais varmaan meidänkin pojalle, joka myös käyttää kynsikkäitä. Hmh, pitäisköhän yllättää hänet tuollaisilla.

    VastaaPoista
  11. Hei,

    kuinka olet tehnyt tuon selkäpuolen pintaneuleen? Näyttää kivalta ja olisi kiva soveltaa omiin puikoille kohta pääseviin kalvokkaisiin :)

    VastaaPoista
  12. Pintaneuleessa on joka toinen kerros kaikki oikein ja joka toisessa 2 o 1 n.

    VastaaPoista
  13. Nämä ovat kerrassaan upeat! Olisiko ohjetta saatavilla? Mielelläni kokeilisin tehdä tällaiset, lahjaksi ystävälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat pitkälti ihan perussormikkaat, joista sormenpäät on jätetty kutomatta. Helpot.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.