lauantai 11. elokuuta 2012

1700-luvun markkinoilla

Meillä täällä on jälleen 1700-luvun markkinat. Käsityöläisiä myymässä omia tuotteitaan. Myyjiä on paikalla kaikkiaan 152, paljon kaikkea kivaa tarjolla. Markkinat ovat vielä huomennakin. Itse kiersin markkina-alueen ja pari pussukkaa ostin itselleni. Pussukoita pitää aina olla.

Isokyröläinen sukankutoja, Salme Erkkilä, oli kerännyt pohjalaisia perinnesukkia vihkoseksi asti. Sen kävin Salmelta ostamassa. Vihkoa tuntui menevän hyvin kaupaksi, Salme oli sen viikko sitten painosta saanut. Kirjasta löytyy mm. Isonkyrön, Vähänkyrön, Alahärmän, Kauhavan perinnesukat ja muista pitäjistä sekä muita sukkamalleja. Hyvä, kun joku on ne kansiin laittanut ennen kuin raidat häviää. Monella paikkakunnalla on omat perinnesukat olemassa ja Salme kerää näitä malleja. Häneltä saa tätä kirjasta sekä hänelle voi perinnesukkamalleja toimittaa. Salmen tavoittaa: st.erkkila@gmail.com. Jos sukkakirjanen kiinnostaa, häneltä sitä voi tilata.

6 kommenttia:

  1. Olisipa ollut mahdollisuus lähteä noille markkinoille - kiinnostavat kovasti, muttei ole kertaakaan ollut vielä mahdollista.

    Tuo sukkakirjanen täytyy tilata samantien ;o).

    Olet muuten äärimmäisen hyvällä asialla noitten sytomyssyjen kanssa!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaapa mukavalta. Harmi, kun ei tiennyt aikaisemmin :( Olemme miehen kanssa asuntovaunulla pohjoisessa, huomiseksi emme sinne ehdi. t. Eija

    VastaaPoista
  3. Varmasti mielenkiintoinen kirjanen! Joko näitä kohta nähdään täällä blogissa? ;)

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintonen kirjanen.
    Miehellä on juuret pohjanmaalla. Pitäisköhän tilata ja neuloa suvulle sukkaylläreita joululahjaksi.
    Paljonko tuo kirja maksoi?

    -Heidi

    VastaaPoista
  5. Kirja maksoi 8 e ja sitä on saatavissa tuolta Salmelta tilaamalla sähköpostilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.