tiistai 7. elokuuta 2012

Päivä Tukholmassa

Vietimme päivän Tukholmassa, me ja tyttäremme sekä kummankin kaveri oli matkaseuranamme. Lähdimme sunnuntaina aamusella ja olimme kotona näin tiistaina illalla. Meillä kun pakkaa mennä aina päivä tähän siirtymiseen satamaan ja toinen satamasta kotiin, joten ei nämä kovin pikaisia reissuja voi olla. Meri oli melko tyven koko matkan ja reissu muutenkin mukava. Tukholmassa tuli käveltyä melkoisesti ja kierreltyä keskustan putiikeissa. Yllättävän hyvin kipeä jalkani jo suhtautui pitkiin kävelyihin, mitä nyt hissukseen liikuin ja kyllä se jaloissa tuntui tuo kävely.
Niin, shoppailua harrastivat ainakin eräät. Itse en tainnut ostaa juuri mitään. Paluumatkalla pysähdyimme poikani tulevassa opiskelukaupungissa ja kävimme katsastamassa nuoren miehen tulevan opiskelijakämpän. Ihan mukava ja siisti se oli, kätevästi lähellä tulevaa opinahjoa.


Iso Gnu oli minulle tunnustuksen jakanut tässä lomareissuni aikana. Kiitos hänelle. Vastailin tunnustukseen ihan äskettäin, enkä ole tainnut mitään salaperäistä keksiä itsestäni sen jälkeen. Joten en taida voida jatkaa tällä kertaa.

1 kommentti:

  1. Joskus olisi ihan kiva tehdä pikavisiitejä naapurimaihin, mutta näää maamatkat ainma hidastaa matkaan lähtöä, ei niin helposti tule vaan lähdettyä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.