keskiviikko 29. elokuuta 2012

Patalappujen tuunausta

Meillä töissä oli pino myymättä jääneitä patalappuja, jotka tuntuivat vain pysyvän hyllyssä. Työkaverini lykkäsi ne minulle, että tee noista käsityötaitoisena peitto vaikka lapsille kerhoon. Lappuja oli kuitenkin määrältää melko pieni erä ja peiton kasaaminen niistä oli hieman hankalaa, sillä lappuja oli oikeastaan kolmea eri kokoa. Kauniitahan ne olivat, kirjoneuletta ja lappu oli molemmilta puolilta samanlainen eli oikeastaan nelinkertainen lappu, kun oli kudottu putkeksi. Langat, mistä laput oli tehty, olivat kuitenkin tekokuitulankoja.
Aikansa tuumailtua ja käytettyä äitiäkin konsulttina keksittiin, että lappusista saa mainion keinutuolinmaton työpaikkani salissa olevaan keinutuoliin. Ja voihan tämän levittää pitkäksi matoksi lasten alle heidän istuessa lattialla kerhossa. Monta pikkuista mahtuu tuossa vierekkäin olemaan. Samalla patalappujen ripustuslenkeistä muodostui oikeastaan kiva koristelenkkirivistö sivuille ja niistä voi vaikka kiristää sen nyörillä paremmin keinuun kiinni. Olivat suunnitteluvaiheessa vähän ongelma, mutta loppujen lopuksi lenkkien kohtalo ratkesi vallan yksinkertaisesti.
Iltahan siinä vierähti kun laput toisiinsa virkkasin, mutta mainio keinutuolinmatto siitä kuitenkin tuli. Tässä heti koukulta päästyään minun kudontatuolissa vähän sinne päin nakattuna, saumat vielä hieman ryttyisinä, aika taitaa ne tasoittaa. Mukavan kotoisen näköinen siitä tuli ja yllättävän lämmintä tätä oli tehdä, vaikka keinokuitua olikin. Ihan tarkkaan en pysty sanomaan, mutta luulisin 30 g lankaa menneen palojen yhdistämiseen, ei ainakaan ole liioiteltua, jos sen lisään kulutettuihin lankoihini tästä. Pirteä tämä ainakin on ja mukavan paksu.

13 kommenttia:

  1. Onko nuo käsin vai koneella neulottuja? Ensimmäisenä nimittäin ajattelin, että on siinä iso työmäärä mennyt hukkaan, siis siinä varsinaisessa tarkoituksessaan. Mutta näinhän ne kivasti hyödynsit!

    VastaaPoista
  2. Tutkailimme lappusia pitkään, mutta ne olivat pyörönä tehtyjä ja kuvioissa oli virheitä, myös lappusten sisäpuoli oli epäselvä, joten olen melko varma, että ne on käsin neulottuja.

    VastaaPoista
  3. Yhdessä ne pääsevät vielä paremiin oikeuksiinsa -niin kaunis tuli! Ja varmasti monelle iloksi♥

    VastaaPoista
  4. Todella hienosti ideoitu.. upeista patalappusista tuli upea keinutuolinmatto:-)

    VastaaPoista
  5. Hyvä idea ja kaunis keinutuolinmattohan lapuista syntyi!

    VastaaPoista
  6. Onneksi laput pääsivät näin käyttöön. Valtava määrä vaivaa nähty (=tehty iloisena käsillä) niitä neuloessa.
    Kiva lopputulos. Sinulta näitä syntyy!!!

    VastaaPoista
  7. Loistoidea! Ja lopputulos hieno.

    VastaaPoista
  8. Kyllä onkin kaunis tuolinmatto, ihana!

    VastaaPoista
  9. Oikein iloisen näköinen keinutuolinmatto.

    VastaaPoista
  10. Hieno idea! Tulivat hyvään käyttöön ja piristävät.
    Kaikilla ei ole samanlaista.

    VastaaPoista
  11. Kaunis ja hyvä idea laittaa keinutuolin matoksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.