tiistai 25. syyskuuta 2012

Strawberry Victorian

Meillä on viisi omenapuuta ja jokainen on tuottanut valtavan sadon tänä vuonna. Ensimmäinen kerta, kun kaikissa oli omenoita samana vuonna. Kaikkea omenasadosta ei pysty millään hyödyntämään, mutta ehkä osan. Ilmat ovat kuitenkin jo viileät, joten omenanpoimija tarvitsee jo lämmintä käsiinsä.
Löydin Ravelrystä mukavan kämmekäsmallin. Kuviossa tapahtui koko ajan ja työ eteni joutuisaan. Tähän jäi koukkuun: kudon vielä yhden kerroksen ja vielä yhden. Kämmekkäät valmistuivat sunnuntaina. Aamulla aloitin ja tein vähän joka välissä, illalla lenkin jälkeen tein valmiiksi.
Kuviot ovat peilikuvat ohjeessa jo valmiiksi. Ei tarvinnut edes sitä miettiä. Tehdä vain ohjeen mukaan. Vähän turhankin helppoa. Lankaa ei näihin saanut paljon menemään. Nalle-laatikostani kaivoin keränjämiä, mutta en saanut kumpaakaan kudottua loppuun saakka.
Malli: Stawberry Victorian by Molly Jane Wick (Ravelry)
Lanka: Novita Nalle, keltainen ja viininpunainen, 50 g
Puikot: 2,5 nro bambut ja 2,75 ruusupuiset.

Kämmekkäät ovat minulle juuri sopivat, ehkä kolmosen puikoilla olisi tullut vielä paremmat. Tyttäreni hoikkaan käteen hieman suuret. Nämä kutoi melko nopeasti, vaikka koko ajan oli seurattava neulekaaviota, kuvio ei toistu. Lintunen kuvassa jää helposti huomaamatta, sieltä se vain putkahti puikoilta. On jotenkin mukavasti piilossa noissa koukeroissa.

27 kommenttia:

  1. Onpa kauniit. Ja ihana väritys. Minulla on myös tuota keltaista vanhempaa Nallea. Linnussa on todella kansainomaista käkösen näköä, ihan kuin suomalaisissa käspaikoissa ikään.

    VastaaPoista
  2. Kyllä on kauniit :)
    Upeat värit !

    VastaaPoista
  3. Kivat värit olet valinnut kämmekkäisiin!

    VastaaPoista
  4. todella kauniit!! ai että :-)

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis malli ja ihanat värit!

    VastaaPoista
  6. Voi miten kauniit. Ihankohan pitäisi miunkin neuloa. Kunhan saan tämän sukkarojektin ohitse.

    VastaaPoista
  7. Ihanat kämmekkäät ja kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  8. Kauniit. Tuo lintunenhan on vähän kuin Kalevalakorun lintunen. t. Eija

    VastaaPoista
  9. Onpa kivat! Nallevahvuisia lankoja olisikin pussillinen...

    VastaaPoista
  10. Kauniit värivalinnat! Tämä malli on minusta niin nätti juuri tuon pikkasen linnun vuoksi.

    VastaaPoista
  11. Todella kauniit ja upean väriset kämmekkäät:-)

    VastaaPoista
  12. - Voi, huhhh!!!
    Meikä jos joskus sais tuollaiset aikaiseksi, niin ei niillä ainakaan omenoita poimittais, eikä kyllä käytettäis muutenkaan.
    -t-

    VastaaPoista
  13. Nämä on ihanat! Ai, että mä tykkään näistä. Pitäisi ehtiä itsekin neuloa jotain kivaa. Nyt olen vaan isoäidinneliöitä virkkaillut ja isoa mattoa aina välillä. Neulominen on jäänyt ihan perussukkiin viime aikoina.

    VastaaPoista
  14. Pitäis laittaa itsellekin listalle, että nämä on tehtävä :) kauniit on! Hyvin taiteellisen näköiset kuvatkin!!

    VastaaPoista
  15. Mahdottoman söpöt!

    Tämä onkin ollut hyvä omenavuosi: meidän sato oli kuusi omenaa :D Okei, puut on ihan nuoria vielä, viime vuonna ei tullut yhtäkään.

    VastaaPoista
  16. Kerrassaan ihanat kämmekkäät,kauniisti kuvattuna:)Omput ovat herkullisen näköisiä, niistä saakakin kaikkea hyvää aikaiseksi:) Makoisaa syksyä sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
  17. Kaunista on minunkin mielestäni.

    VastaaPoista
  18. Todella ihanat!
    pistäntpä sulle oikein mailia, muista katsoa :)

    VastaaPoista
  19. Ihanat! Tyttömäiset ja naiselliset yhtä aikaa! Oli pakko mennä klikkaamaan tuo ohje suosikiksi ravelryyn!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.