perjantai 28. helmikuuta 2014

Junasukkia sairaalaan

Lupauduin vetämään projektia, jossa kerätään Seinäjoen keskussairaalaan vauvoille neuleita. Erityisesti junasukat olivat hoitajien toiveena. Ne pysyvät pikkuisilla parhaiten jalassa. Vauvoja syntyy noin 2000 vuodessa, joten sukkia menee. Värilläkään ei väliä, hieman yli puolet on poikia ja vajaa puolet tuosta määrästä on tyttöjä. Hoitajat ovat kutoneet sukkia ja myssyjä sekä muita neuleita osaston käyttöön. Niitä ei ole annettu vauvoille mukaan, mutta jos saamme monen innostumaan tästä, voidaan sukkia antaa vastasyntyneille omiksi. Lankana voi käyttä vauvalankaa, on pehmoinen ja lämmin. Lahjoitettavat sukat voi toimittaa minulle, niin vien ne sairaalaan sitten suuremmissa erissä. Sähköpostini löytyy tuosta sivupalkista. Kaikki kelpaavat hoitajien käyttöön ja pienten ensilämmittimiksi. Joten ei turhia paineita. Lankana voit käyttää melkein mitä tahansa villaa sisältävää lankaa, josta ei irtoa nöytää, sillä vaate ei tule suoraan lapsen ihoa vasten vaan välissä on aina trikoo.
Myös myssyille ja pipoille on tarvetta. Hoitajat ovat kutoneet myös ns. jättivillasukkia, joihin koko vauva mahtuu lämmittelemään. Kuvahaulla netistä löydin mm. toukkapusseiksi ristittyjä vauvan villakapalon tyyppisiä neuleputkia, joissa oli huppu. Vauvat nukkuvat tyytyväisinä niissä ja lämpö ei karkaa. 
Neuleita on kerätty moneen isoon sairaalaan ja keräykset painottuvat usein näihin yliopistollisiin sairaaloihin. Mutta tarvetta on myös vähän pienemmissä sairaaloissa. Joten nyt puikot heilumaan myös Seinäjoen sairaalan pikkuisille. Kerätään heille hieno kasa junasukkia, myssyjä ja muita neuleita. Pikkuiset neuleet neuloo hetkessä. Muutama tuttavani ilmoittautui jo päivän mittaan urakkaan mukaan asiasta kuultuaan. Minulla ainakin menee jälleen käsilaukku- ja matkaneuleeksi vauvanvaatteet.

Junasukkien ohjeita löytyy googlettamalla. Linkki yhteen niistä.

12 kommenttia:

  1. Tulen mukaan, kolme lapsenlastani on syntynyt Seinäjoella, kaksi keskosena. Siellä tehdään hienoa työtä!

    VastaaPoista
  2. Minäkin tulen mukaan :) parit junasukat taitaakin jo löytyä jemmasta kun niitä jossain vaiheessa tuli tikuteltua.

    VastaaPoista
  3. Voitko laittaa tai linkittää ohjeen kiitus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junasukkien ohje löytyy googlettamalla. Laitoin tuonne tekstiin linkin yhteen ohjeeseen.

      Poista
  4. Milloin olet viemässä sukkia sairaalaan? Olisi mukava osallistua, mutta en ole kovin nopea neuloja ja yksi pieni kyseisessä paikassa pari kk sitten syntynyt tylleröinen vähän hidastaa vauhtia.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annetaan nyt hyvin aikaa väen tehdä sukkia. Ja voin viedä niitä useammankin kerran, aina kun kulkua on. Joten kudo rauhassa ja Onnea pienestä tylleröisestä.

      Poista
    2. Kiitos. :)
      Kiva kuulla, että ei ole kamalaa kiirettä...jos sitä muutamat ehtisi värkkäämään. :)

      Poista
  5. Hyvä idea, olen mukana! Järjestin itse samanlaisen keräyksen viime vuonna täällä Vaasassa (www.villasukkiavaasalaisvauvoille.blogspot.com).

    VastaaPoista
  6. Ompa ihanaa että joku järjestää tällaisia. Minuakin pyydettiin vasta tekemään oulun keskosten teho-osastolle mustekala-pehmolelu johon pienet voivat tarttua hakeakseen turvaa. Nämä ovat niin hienoja lahjoja sairaaloille!

    VastaaPoista
  7. Annetaan hyvän kiertää. Muutaman myssyn ja sukkaparin voisin minäkin kutoa keräykseen :)

    VastaaPoista
  8. Onko tälläistä keräystä nyt meneillään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keräys on menossa koko ajan. Olen noin kerran kuukaudessa vienyt kassillisen sukkia sairaalaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.