perjantai 23. syyskuuta 2016

Pikku Siljat

Suloiselle pikkuneidille täytyi löytää kiva pitsineulemalli sukkiin. Roosa Nauhan sukkakuvastosta sellainen löytyi ja neuloin yksivuotiaan kokoiset Siljat. Etsin pitkään suloisia pitsisukkia pienille varpaille ja onneksi selasin tämän kuvaston myös. Montaa pitsisukkamallia en löytänyt näin pienelle. Siljat on tehty aikuisen kokoa, mutta sitten oli myös ohje pienelle ja niin otin neuleen puikoille.
Kerrankin luin ensin koko ohjeen läpi ja sitten vasta aloin kutomaan. Mutta se olikin virhe. Muistin ohjeesta nimittäin jotain määreitä ja kutoessa en tullut tarkistaneeksi toistojen määrää ja purkamistahan se tiesi. Varresta meinasi tulla nimittäin reisipituinen, kun toistin pitsikuviota vähän liian monta kertaa. Onneksi toinen sukka onnistui paljon paremmin ja valmistui ilman purkamista. Kärkikavennuksen tein ohjeen mukaan, vaikka minusta tuntui kapenevan tosi nopsaan. Ehkä voisi tehdä vähän enemmän kerroksia kavennusten väliin.
Malli: Silja lapselle, Roosa Nauha sukkakuvasto 1, Silja Palviainen
Lanka: Alize Superwas 100, 24 g
Puikot: Bambuiset 2,5

6 kommenttia:

  1. Nätit pikkutytön sukat. Joskus sitä vain innostuu neuleesta niin ettei heti huomaa kutoneensa liikaa.

    VastaaPoista
  2. Mä olen myös neulonut nuo pitsisukat, ja huomasin kärkikavennuksissa saman. Minä lisäsin välikierrokset ja paransi kyllä sukan ulkonäköä. Käytössä ei varmaan mitään merkitystä :)
    Roosa nauha- ohjevihkosen olen ostanut joka vuosi kannatuksen vuoksi. Nyt olisi taas uusi saatavilla, joten täytyypä poiketa käsityökeskuksessa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.