sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Lankamaailmassa

Teimme ystävättären kanssa jo useamman viikon ajan suunnitellun retken Tampereen Lielahdessa olevaan Lankamaailmaan. Retkelle piti oikeasti lähteä vasta huomenna maanantaina, mutta lauantainen surffailu netissä sai kilauttamaan kaverille ja lähtemään jo tänään. Lankamaailmassa nimittäin sain vielä tänään 20% alennusta normaalihintaisista langoista ja sehän sopi meille. Huomenna olisi ollut sukkalangat kaupanpäällisenä, mutta ilman muuta kannatti hyödyntää tuo alennus.
Kauppa oli täynnä hyllyittäin ihania lankoja, suurin osa meille entuudestaan tuntemattomia. Jokunen tuttukin onneksi oli joukossa. Olimme perillä kaupan auetessa ja nappasimme mukaamme toiset tarjolla olleista ostoskärryistä oven suusta. Se osoittautui kyllä todella hyväksi valinnaksi, sillä pari tuntia meillä vierähti ihan huomaamatta. Sai langat ja ne pakolliset käsilaukut pois käsistä ja pääsi hypistelemään lankoja kaksin käsin. Välillä sukellettiin isoon lankahäkkiin kahden pehmeän valkoharmaan kerän perässä. Olivat varmasti ne viimeiset koko laatikossa.
Ensin näihin hyllyihin piti tutustua ja tehdä kierros hämmästellen miten paljon uusia lankatuttavuuksia sitä olikaan tarjolla. Ja niitä piisasi ja piisasi. Joitakin kohtia oli jo tyhjänäkin, sillä alennus oli ollut voimassa maaliskuun viimeisestä päivästä lähtien, joten oli varmasti tuonut asiakkaitakin. Tänäänkin kaupassa tuntui olevan koko ajan väkeä.
Meillä oli kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut retki Lankamaailmaan. Söimme hyvin ja joimme matkalla mainiot kahvit ja pistäydyimme myös Juustoportissa Pentik- kierroksella. Päivä oli aivan oikein valittu, oli sateinen ja sumuinen päivä, mistään ei olisi kumminkaan tullut mitään kotonakaan. Värikkäät langat piristivät kummasti mielialaa. Kiitos hyvästä matkaseurasta!

4 kommenttia:

  1. Tommoseen kauppaan kun pääsisi!

    Kauniit lapaset tuossa alempana. ;o)

    VastaaPoista
  2. Vaikutti olleen mainio reissu, vielä kun ois saanu kuvaa ostoksista ;)

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea, että teillä oli noin antoisa lankamatka! Hienoja kokemuksia retket tuovat tullessaan kun vaan ottaa ja lähtee. Mä käyn täällä Oulunkylän Lankamaailmassa ja vaikka siellä usein olen ollut niin aina se vaan jaksaa piristää ja innostaa.

    VastaaPoista
  4. Pirjo-Riitta: aluksi ei tiennyt, mihin olisi mennyt, kun lankoja oli niin paljon.

    Emma: Ostoksia tulee, kunhan saan vähän päivänvaloa.. Nuorison toiveet olivat vähän tummanpuhuvia osittain.

    KristiinaS: Oi, sinun lankamatkat ne vasta houkuttelee. Tallinnan lankapuoteihin olisi kiva päästä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.