sunnuntai 28. elokuuta 2011

Lippua, lappua, kerroskakkua

Pistäydyimme mökillä. Reissuun pakkasin korin täyteen kaikenlaisia käsityö- ja askartelutarvikkeita. Aikomuksena oli tehdä loput puuvillat myssyiksi sekä askarrella niihin lappuset, joissa olisi tiedot tuotteesta. Aika ei mökillä pitkäksi tullut. Päin vastoin, meinasi loppua kesken.
Mökillä keittiön pöytä olikin välillä vallattuna askartelulle. Jokaiseen näistä 28 myssytä piti tehdä oma lappusensa. Osa langoista oli kyllä mysteeri, joten eipä niihin oikein lappua saanut. Puuvillaa langat kuitenkin oli, mutta niissä joissa oli vyöte, oli kyllä pesulämpötilat laidasta laitaan. Meneppä siinä sanomaan sitten tuiki tuntemattomasta puuvillasta, missä sen saa pestä.
Myssyjen kokoontumisajo oli mökin terassilla. Monta pinoa näistä saatiin aikaseksi. Mutta mukava tästä projektista oli ottaa yhteiskuva ihan muistoksi ennen kuin myssyt matkaavat eteenpäin. Monta joutoaikaa on käytetty hyödyksi ja samalla tehty jonkun muun päivää edes vähän paremmaksi kaikesta ankeudestaan huolimatta.
Myssyistä rakentui melkoinen kerroskakku. Aikamoinen pino kaikenkaikkiaan. Enkä usko, että ne tähänkään jäävät, mutta välillä teen rinnalla vähän muutakin. Minulla vain pakkaa olla tämmöisiä projekteja, kun johonkin intoudun, niin sitä tulee monta, monta kappaletta peräkkäin. Onneksi nämä ovat silti olleet melko pieniä töitä yksittäin.

11 kommenttia:

  1. Hienon kasan pipoja oot kyllä tehnyt. Ja mitä tulee pesulämpötiloihin niin jos lanka on 100% puuvillaa niin sen pitäis kestää pesu 60 asteessa. Usein vaan vaatevalmistajat (miksei siis lankatehtaatkin) laittavat merkinnäksi sen mikä on alhaisin pesulämpötila niiden tuotteissa niin ei tartte tehdä useita erilaisia lappuja:)

    VastaaPoista
  2. Hieno kasa! Hyvän työn olet tehnyt!

    VastaaPoista
  3. Sielunsiskoksi sinut tunnistan, itsellänikin on kesä mennyt sytomyssyillessä ja nyt vielä vähän jäähdyttelen viimeisten pipojen kanssa ennen lopullista syksyyn ja villaan siirtymistä. Hieno on pipopino!

    VastaaPoista
  4. Hieno pipokakku. On sinulla koukku vipeltänyt.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa myssykakkua ja kaikki yksitellenkin niin kauniita ja hyvin tehtyjä! :) Tämä täällä kiittää ja kumartaa, kun saan viedä nuo sairaalaan syksyn aikana.

    Minä muuten olen Katjan kanssa samaa mieltä, että kaikki puuvillaiset voi pestä 60. asteessa, vaikka vyötteessä suositeltaisiinkin jotai alempaa lämpöä. Mutta sitten kun ei tiedä langan materiaalia, niin se onkin toinen juttu, johon minulla ei ole vastausta. ;D

    VastaaPoista
  6. Siis aivan upean työn olet tehnyt! Täytyy nostaa hattua tai siis myssyä! Onnittelut!

    VastaaPoista
  7. Ilahduttavaa!!Kauniita sytomyssyjä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.