sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Kerttu -kämmekkäät

Vihdoinkin rauhallinen päivä kotona. Eilinen hautajaispäivä oli raskas. Matkaan lähdettiin aamulla anivarhain ja takaisin oltiin juuri ennen vuorokauden vaihtumista. Oli hieman takkuinen olo nousta moisen päivän jälkeen. Kellojakin on siirretty, joten ei edes tiedä, mikä aika päivästä on menossa. Onneksi tälle päivälle ei ollut varattuna kovin paljon pakollista hommaa, vaan ollaan laiskasti kotona. Nurmikko tuli leikattua toivottavasti viimeisen kerran tälle vuodelle ja ruokaa on laitettu pidemmän kaavan mukaan. Ihan tavallista sunnuntaita siis vietetty.

Kauniit ja lämpimät Kerttu -kämmekkäät ovatkin siinä ohessa valmistuneet. Pientä luomistyötä ja Kerttu -sukkien tuttu malli muuntui kämmekkäiksi. Pitsineule on minusta kaunis ja nämä olivat yllättävän mukavat tehdä. Matkalla en paljon neulonut, vain muutaman kuviokerran, mutta kotona olen ehtinyt hieman istua ja tehdä kämmekkäät valmiiksi.
Lanka: 7 veljestä, valkoinen, 77 g.
Malli: Kerttu-sukista muuntelemani malli
Puikot: 3,5 numeron bambuiset addit.

13 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniit kämmekkäät! Minullekin kelpaisi tuollaiset!

    VastaaPoista
  2. Kauniit ja suorastaan runolliset :) Miulta valmistui juuri samaiset sukkina!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kämmekkäät! Kerttu-pitsiin verraten tuplasin polvareihin ykköskerroksen (kun hävitin lehden johonkin), tuli hiukan rauhallisempi 9 krs:n mallikerta. Minun Kerttu-sukat ovat Loiske-Kertut viime syksyltä.

    VastaaPoista
  4. Kauniisti taivutit Kertut kämmekkäiksi. Valkoinen väri oikein korostaa herkkyyttä.

    VastaaPoista
  5. - Mielettömän ihanat!!!
    -t-

    VastaaPoista
  6. Näyttääpä tosi hyvältä, Kerttujen ohjeesta on moneksi!

    VastaaPoista
  7. Hautajaispäivät ovat aina raskaita. Hautausmaalla on aina olevinaan niin kylmäkin,vaikka ois kesähelle.
    Mutta kerttu-kämmekkäät ovat upeat.Ihastuttavat ja naisellisen viehkeät.

    VastaaPoista
  8. Todella kauniit kämmekkäät, hienosti sopii Kertun kuvio niihin.

    VastaaPoista
  9. Suloiset! Tuo valkoinen väri tekee niistä jotenkin juhlavan näköiset :)

    VastaaPoista
  10. Osaapa olla kauniit kämmekkäät!
    Nätti kuvio.

    VastaaPoista
  11. Kauniit kämmekkäät, voisitko lisätä näiden ohjeen tänne? Olisi ihana saada itselle tällaiset töihin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.