sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Uusi kori käsitöille

Sain eilen äidiltä uuden korin käsitöilleni. On hänen tekemänsä. Entinen minulla onkin kulkenut jo kauan mukana ja se oli niitä äidin ensimmäisiä tekemiä koreja. Tähän on jo käytetty suunnittelua. Kori onkin hyvin tukevan tuntuinen. Muuten lauantai meni leikellessä niitä kortteja. Nyt olen kaikkiaan viisi rasiallista leikannut ja onneksi leikattava rupeaa olemaan loppu. Saa palata jälleen käsitöiden pariin. Ottaa pidemmän päälle ranteelle, kun tuntitolkulla leikkaa.

20 kommenttia:

  1. Äidilläsi näyttäisi olevan tuo homma hallussa, on nimittäin todella siistiä jälkeä!

    VastaaPoista
  2. Onpas hieno kori! Mallikin vaikuttaa erinomaiselta. :) Minäkin panen kahvipussit aina talteen. Opin siihen, kun eräs ystävättäreni teki koreja, mutta nyt hän on lopettanut. Vien nykyään SPR:n Konttiin.

    VastaaPoista
  3. Yhteen koriin pitääkin olla melkoinen kasa kahvipusseja, varsinkin jos vähänkään yrittää väreillä saada jotain aikaiseksi. Minä laitan kaikki kotoa ja töistä tulevat pussit äidille menemään. Eihän niitä paljon tule, vähän kummassakin kahvinjuojia, mutta ajan mittaan kasaantuu useampi samanlainen ja saa korin aikaiseksi.

    VastaaPoista
  4. Hieno kassi tosiaan. Minulla on lehtikorina tuollainen kassi; hyvin toimii.
    Keräsimme vuosikausia työkaverin äidille noita kahvipusseja. Häneltä myös ostin omani.
    Loistavaa uusiokäyttöä, menevät muuten kaatopaikalle.

    VastaaPoista
  5. Hieno! Todella! Kerään kaikki kahvipusiit mutta tuota en ole vielä saanut aikaiseksi. Minulla on yksi tuollainen, muttei omaa tekoa. Siinäkin on ihan samalaiset niitatut kahvat!

    VastaaPoista
  6. No jopas on hieno ja hyvin tehty :)

    VastaaPoista
  7. Siististi tehty!
    Kulkee näköjään teillä suvussa nuo kädentaidot :)

    VastaaPoista
  8. Ompas hieno ja huolella tehty! Käsityötaidot näyttävät teilläkin kulkevan suvussa:D

    VastaaPoista
  9. Ihana kori! Olen itsekkin ruvennut keräämään kahvipusseja,kun haluan kokeilla saisiko niistä jotain tehtyä :)

    VastaaPoista
  10. Hieno kori. Kivasti käytetty oikeaa ja nurjaa puolta.

    VastaaPoista
  11. Kiva tuo kultainen raita kyljessä!
    Kahvipussikassit ovat ihan parhaita!

    VastaaPoista
  12. Hieno kassi/kori! Mullaki on pusseja jemmassa jo vinot pinot, mutta enpä oo vielä päässy alakuun kahvipussien leikkelyssä.

    VastaaPoista
  13. Ihana kori! :) Tahtoisin joskus kokeilla myös tällaisten korien tekoa, on mulla tapana säästää noita kahvipusseja mutta vielä eivät ole siitä pidemmälle päässeet. Ehkä joku päivä =)

    VastaaPoista
  14. Tykkään itekkin tuosta korista. Äiti on kahvipussikoreja jo monta tehnyt ja aina vain uusia ideoita syntyy. Myös tekniikka kehittyy. Aivan yksinkertaista ei kyllä ole, itse en taitaisi saada koria aikaiseksi. Mutta materiaalista tahtoo aina välillä olla pula.

    VastaaPoista
  15. Kaunis ja siististi tehty kahvipussikori. Minullakin kaksi tuollaista, toisen ostin ja toisen voitin jostain blogiarvonnasta. Ovat mainioita käsityökoreja.

    VastaaPoista
  16. - Todella hieno käsityökori!
    - Siis, anteeksi!!! Olen vähän myöhäisherännyt, mutta tarvitsetko sinä noita kortteja? Minullahan niitäkin olis ja voisinpa minä (kai) leikatakin ne. Laminointikonetta minulla ei ole (- - - vielä).
    - Kahvipusseja mies keräsi kans varastoon, että hän tekee korin, mutta ei sitä ole vielä näkynyt, jotenka nekin joutais.
    (Sinulla kai on minun sp-osoite?)
    -t-

    VastaaPoista
  17. -t-
    Sähköpostiasi minulta ei just löytynyt, mutta laita minulle: piikupikkuinen(at)qmail.com postia tulemaan. Laminointikonetta ei minullakaan ole, eikä meidän kone töissä riitä kooltaan, mutta herättäjäyhdistyksen paikallisosastolla on, ja he laminoivat. Leikkaamiseen ohje: eli viilipurkin tms. kokoinen ympyrä kortista siten, että tulee mukava kuva eikä jää piirrosjälkiä reunoihin. Postikortteja, erityisesti eläin, kukka, enkeli -aiheisia tarvitaan tuohon herättäjänkökkään ja äiti mielellään ottaa pusseja vastaan. Yhteen koriin kun menee hurjasti ja eihän niitä yhdessä taloudessa hurjia määriä synny. Meillä on Kempeleeseen tulossa väkeä loppukuusta käymään.

    VastaaPoista
  18. Nyt minäkin rohkaistun tarjoamaan kahvipussejani, kun kerran -t-:kin. ;) Taidanpa kirjoittaa sinulle spostia.

    VastaaPoista
  19. - Hommahan "meillä" taitaakin olla jo hansikkaassa!!!!
    Spostia minun piti lähettää sinulle jo ennen joulua, mutku - - Pianhan se on joulu taas.
    -t-

    VastaaPoista
  20. -t-
    Homma on hanskassa. Pientä hienosäätöä vielä, niin se siitä. KIITOS.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.