sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Jämälankasukat

Ohuista sukkalanganlopuista kudoin nämä jämälankasukat. Tavalliseen sukankudontaan verrattuna työ eteni hitaasti, sillä joka ikinen väri piti aina suunnitella, mitä seuraavaksi. Valita laatikosta sopiva väri ja toivoa, että se riittäisi muutamaa kerrosta pidempään molempiin sukkiin ennen seuraavaa värietsintää. Välillä työ eteni ihan mukavasti, sillä joku lanka raidoitti omaan tahtiinsa ja sai kudottua vähän pidemmälti ja valmista jälkeä syntyä muutamaa kerrosta enemmän. Välillä sain vain parin kerroksen raidan.
Tällaisia sukkia kutoessa minulla ei jatkospaikka ole välttämättä aina tiettyjen puikkojen vaihtuessa, vaan kudon niin pitkään langalla kuin sitä on ja jatkan vaikka keskellä puikkoa seuraavalla. Katson vain, että toisessakin sukassa jatkospaikka on samassa kohden. Näin ei jää turhia pätkiä langoista enää jäljelle, vaan kaikki tulee käytettyä. Eivätkä myöskään jatkospaikat osu aina samaan kohtaan, vaan jakautuvat eri puolille sukkaa. Joissain raidoissa tuli sitten toiseen sukkaan enemmän jatkopaikkoja kuin toiseen. Raita voidaan kasata pienistä pätkistä, sillä samanlaisia pätkiä löytyy monesta sukkalangasta.

Malli: Oma perussukka, koko 38, 64 silmukkaa.
Lanka: erilaisia ohuiden sukkalankojen jämiä, 72 g.
Puikot: nro 2,5 bambuiset

Viime sunnuntaina julkaisin arvauskisan pääteltävien langanpäiden määrästä ja lupasin ratkaisun seuraavana sunnuntaina eli tänään. Laskin langanpäät vasta itsekkin niitä päätellessä ja talletin kaikki pätkät vielä tarkistuslaskentaakin varten. Langanpäitä oli yhteensä 104. Toisessa sukassa 54 ja toisessa tasan 50. Vierähti siinä tovi niitä päätellessä, mutta yllättävän nopeaa se oli tehty kun työhön vain ryhtyi. Taitaa se aikominen viedä joka asiassa sen suurimman ajan.

Pitkään lähin arvaus oli 102, mutta sitten eilen tuli aivan oikea vastaus eli 104 langanpäätä oli pääteltävänä. Oikean vastauksen heitti Riina. Laitahan minulle sähköpostiin piikupikkuinen (at) gmail. com yhteystietosi sekä kengänkokosi ja lempivärisi, niin laitan palkinnon sinulle tulemaan. (Jätä postissa nuo välit pois ja korvaa at). Kaina, laitatko myös yhteystietosi, niin laitan sinulle lohdutuspalkinnon. Olit koko kisan ajan se lähin arvaus.
-----------------------------------
17.4.2013: Oikein arvanneelle Riinalle lähti palkinnoksi Nappivarsisukat ja Kaina sai pari kerää Fabel-lankaa, joista voi vaikka kutoa sukat, lohdutukseksi. Palkinnot on toimitettu voittajille ja molemmista on tullut kuittaus, että perille ovat menneet. Kiitos vielä kerran kaikille.

15 kommenttia:

  1. Varmasti on ollut kova työ lankojen valitsemisessa, mutta kyllä kannatti, sillä lopputulos on hieno. Voit olla ainakin varma, ettei samanlaista sukkaparia tule koskaan kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia en saa itsekkään enää aikaiseksi. Nämä ovat uniikkeja.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sepä se eniten sukissa näkyykin. Varsi peittyy usein lahkeen alle.

      Poista
  3. Ihanat ovat!

    Ehkä mun ongelma noissa jämäsukissa on just se, että mä en suunnittele. ja sitten ne on mitä on ulkonäöltään :(
    Pitäis skarpata vähän.

    VastaaPoista
  4. Eikä, lohdutuspalkinto, minulle? Ihanaa! Kiitos ♥
    Laitan sähköpostia tulemaan :)

    VastaaPoista
  5. hienot oavt!! niin paljon näitä langanpäitä olivat?? oho, näytti kuvassa paljon vähemmän...
    odotan innolla seuraavat kauniit sukat :-))
    mukavaa päiväjatkoa

    VastaaPoista
  6. Ihailen aina kaunista neulontajälkeäsi ja minusta ihan hurjaa neulontavauhtiasi. Nämä ovat oikein kauniit sukat!

    Iiris

    VastaaPoista
  7. Olipa iloinen yllätys tämä tähän sunnuntaihin! Pitää laittaa viestiä sinulle tulemaan. :)

    ~Riina~

    VastaaPoista
  8. Kivan väriset jämäsukat. Oliko langanpäitä niinkin paljon ? Ehkä hämäsi se, että olivat eri puolilla sukkaa niin kuvassa näytti vähemmältä. t. Eija

    VastaaPoista
  9. Noi on ihan parhaita, joihin käyttää jämiä! Ihanat!

    VastaaPoista
  10. Itselläni on ollut menossa sama projekti, eli jämälankojen hävittäminen. Ekoihin sukkiin lajittelin sinisävyisiä lankoja, mutta nyt olen tehnyt ihan "sekatekniikalla" eli kaikkia värejä sekaisin. Kaikki sukat ovat olleet omalla tavallaan kivoja. Erittäin kauniit ovat nämäkin sukkasi! Jatketaan jämälankojen parissa, vaikkeivat ne tunnu useiden sukkienkaan jälkeen juuri vähenevän.:)

    VastaaPoista
  11. Kaunniit sukat olet jämistä tehnyt!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.