sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Odota kun ruotoni oikaisen

Aamu ei luvannut niin hienoa päivää kuin tästä kehkeytyi. Näytti sateiselta, joten ensimmäiset kaksi pyykkikoneelliset laitoin sisälle kuivamaan. Mutta keli siitä parani, joten kaksi seuraavaa koneellista vein ulos ja nyt ne on jo viikattukin.

Kaunis keli vei lopulta puutarhatöihin. Päivän mittaan on puutarhassa syntynyt siistiä jälkeä jo jonkin verran, vaikka vasta alussa ollaan. Kukkapenkkejen talventörröttäjiä on jo jonkin verran karsittu pois. Minulla on niin monta penkkiä ettei tämä olekkaan aivan yksinkertainen homma. Ja uusia vain haaveilen. Vasta muutamasta on saatu siistin näköiset. Pensasaidan alustaa on siistitty ja melkoinen tovi meni siihenkin, kun vaihdoimme uudet narut pyykkitelineeseen. Kauan ne edelliset olivatkin palvelleet.

Nyt onkin sitten olo kuin jyrän alle jääneelle. Vähän aikaa kun istuu, niin ei taida liikkeelle päästä. Luulenpa, että ensi yönä nukuttaa ja voi olla ah ja voi, kun makuulle asettuu. Mutta sitä ennen vielä yksi koneellinen pyykkiä ulos, niille uusille naruille.

Käsityöt ovat nyt hieman hys-hys -juttua. Vähän suurempitöinen projekti, joka rupeaa olemaan puolessa välissä. Kuvia vain ei voi laittaa, kun pitää olla hissukseen sen kanssa. Sen tilalla sitten nuo ihanaiset Mandarin Petit -kerät. Kummallekkin tytölle jotain kesäistä tulossa niistä, kunhan puikot vapautuu. Pidän todella paljon tuosta langasta. Kestää siistinä käyttöä ja on ihana ja riittoisa lanka kutoa. Minun lempparini puuvillalangoista. Nämä ostin Laihialta Ahkeraliisasta siellä käydessäni.

3 kommenttia:

  1. Minunkin mielstä Mandarin petit on paras puuvillalanka. Siitä tulee pehmeää jälkeä ja siistinä pysyy tosiaankin.
    Oma pihani on ihan retuperällä ja minä taas meinaan hävittää yhden kukkapenkin. Näin minulla. Yksi syy on juuri ruotoni, joka oikkuilee aina vaan. Ylihuomenna lanneranka kuvataan, toivottasti vaiva selviää ja se miksi selkä rutisee niin paljon, että lääkärikin pelästyi. Hyvää kesän odotusta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihan vallan muuta asiaa tässä nyt viestittelen. Miten viimeistelet valmiit sukat? Kasteletko? Miten ja missä kuivatat sukat, jos kastelet ne? Olen hurahtanut esimerkkisi innoittamana jämälankasukkiin, joita valmistuu nyt kuin liukuhihnalta. Lankakerät vain eivät tahdo huveta juuri lainkaan. Mistä niitä jämälankakeriä oikein tulee... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti en edes kastele vaan sukat menevät suoraan puikoilta käyttöön ilman sen kummempia kommervenkkejä.

      Jos kastelen sukat, käärin ne pyyheliinan sisälle kuin kääretortun (sukat tasona) eli pyyheliina vetää liian kosteuden, rullaan pyyheliinan auki ja sitten laitan ne tasona kuivamaan oiottuna mittoihinsa.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.