torstai 30. toukokuuta 2013

Kesäyön hullutus lähenee ja puutarha kohenee

Kesäkuun alku lähenee kuin huomaamatta. Vaikka ulkona on tänään ollut kevään kuumin päivä, jotain 28 varjossa, olen päivän istunut ensiapukurssilla ja illalla etsinyt lankoja kesäyön hullutukseen. Ilmoittauduin jälleen mukaan, kun en oikein poiskaan osannut olla. Tämä on jo kolmas kesä, jolloin aloitan joka päivä juhannuspäivään saakka yhden sukkaparin ja kudon ne heinäkuun loppuun mennessä valmiiksi. Suunnitelma on siis tämä. Kahtena edellisenä vuonna on ollut aivan helppo urakka saada sukat valmiiksi, mutta tänä vuonna kesän ohjelmassa on paljon muutakin, joten saa nähdä, saanko vain alut aikaiseksi. On rippijuhlaa, synttäriä ja synttäriä ja reissua ja ... siis juhlainen kesä tulossa.
Ylempään muovilaatikkoon olen kerännyt vajaita sukkalankakeriä. Ja alempi, suurempi laatikko sisältää täysiä keriä. Tämän tarkempia suunnitelmia en tee, vaan aloittelen sukkia aina fiilisten mukaan. Näitä laatikoita kuitenkin pengotaan jonkin verran hullutuksen edetessä.
Sitten se toinen harrastus, joka on tänä keväänä vienyt paljon aikaani. Ja remontti on vasta alkutekijöissään. Puutarha. Voikukat valtaavat tähän aikaan joka paikkaa ja tuntuu, että ne kasvavat aivan silmissä, vieläpä nopeampaa kuin muut puutarhakasvit. Mielessä on sata suunnitelmaa, onneksi niitä ei ehdi kaikkia toteuttaa.
Yksi remontin alle meneviä kohteita on tämä meidän aitakasvimme. Olin aikoinaan hankkivinani marja-aroniaa, joka meillä on muualla kasvanut hyvinkin. Mutta sainkin koristearoniaa, joka on vuosi vuodelta muuttunut vain risuisemmaksi ja kurjemmaksi. Myyjä vakuutti kasvin olevan mainio aitakasvi, mutta olen vähän toista mieltä. Aita on muutaman kerran leikattukin, mutta kasvu on näin kehnoa. Aidalla on tosin surkeat olot, sillä tuuli pääsee puhaltamaan pohjoisesta ja voimalla. On kasvanut aivan vinoonkin toisessa päässä tuulen paineen alla. Mitä ihmettä teen tälle aidalle? Pituutta aidalla on koko tonttimme leveydeltä ja vielä tien varressa. Ei siis mikään pikkupätkä. Kitkemistä piisaa, sillä aita ei tahdo tulla millään niin tuuheaksi, että juurelta heinät kuolisivat valon puutteeseen. Kasvavat vain hyvin, kun aitaa lannoittaa. Harkinnassa on ollut jo aitakasvin vaihto tai sitten aidanteen kasvattaminen karsimalla muiden, uusien kasvien kohdalta tätä aitaa hiljakseen.
Eilinen pihakohteemme oli pihajasmikkeen alasleikkaus ja oksien hakettaminen. Seuranamme oli miljoona sääskeä ja jokainen oli tuonut yhden mäkäräisen mukanaan. Hieman olin paukamilla, kun urakka oli ohi. Tämä pensas kasvaa aivan ihanaksi, isoksi pensaaksi, joka kukkii tuoksuvin kukin toisen vuoden versoilla. Mutta aika-ajoin pensas on nuorennettava oikein kunnolla, että jaksaa jälleen olla hyvän näköinen. Kuivaa keskeltä nopeasti ja on ikävän näköinen. Pelkkä vanhojen oksien karsiminen ei riitä, ovat niin hankalasti tavoitettavissa, mutta tämä alasleikkaus tekee sille terää. Tämä saatiin aikoinaan tuttavalta juurakkona ja jaettiin moottorisahalla osiin, joista yksi lähti ystäväperheeseen, yksi äidilleni ja yksi tädilleni. Pari pienempää osaa jäi meille tämän lisäksi ja ne istutettiin tontin laidalle aidanteeseen.

11 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla taas odottelen että minkälaisia sukkia teet ja värit varmaan taas ihania:) Jaksamista siihen urakkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellenikin vielä yllätys, heinäkuulla tiedetään, millaisia tuli.

      Poista
  2. Onnea vaan urakalle!! Minunkin alkoi tehdä mieli mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii ilmoittautua! Mukaan vain!http://kyh2013-1.blogspot.fi/

      Poista
  3. Kiva kun KYH taas alkaa, sinulla näyttää olevan tarpeeksi sukkalankoja.

    VastaaPoista
  4. Kesäyön hullutus... hui! 22 paria sukkia tai muuta, piti lukea sääntöjä monta kertaa, kun en millään voinut uskoa, että 22 paria! Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  5. Minä en tuollaisiin hullutuksiin kyllä uskaltaisi lähteä - aloitukset voisin saada tehtyä, mutta eivät kyllä valmistuisi ajallaan... Tsemppiä Sinulle, lankaa ainakin on tarpeeksi :) t. Eija

    VastaaPoista
  6. Meillä on tuolla "vanhalla puolella" monta kymmentä metriä aitaa aroniasta. Se uusittiin pari vuotta sitten alasleikkaamalla ja vähän hirvitti. Nyt on jo toista metriä korkeataas ja tänä vuonna tekee varmaan kukkia ja marjaakin jo. Jos kasvu on huonoa, niin ei alasleikkaamista kaiketi suositella. Auttaisikohan se, jos ottaisit reilusti nurmea ylös aidan molemmin puolin ja laittaisit sitten aidan juurelle kunnon lannoituksen ja/tai uutta multaa sekä sanomalehtikerroksen päälle reilusti kuorikatetta. Me on noilla konstin hoideltu angervoaitaa :).

    marjo-riitta

    VastaaPoista
  7. Ihania lankoja :). Kohta saa aloittaa!
    Itsekin otin langat esille tarkasteluun. Kiva nähdä hullutuksen jälkeen, saako varastoihin lankavajetta aikaiseksi.

    VastaaPoista
  8. No on sulla pihapuuhaa kerrakseen.
    Itselläkin on tekemistä riittämiin vaan päätinpä se silti minäkin lähteä kesäyön hullutukseen mukaan.
    Kiitos sinulle vaan vinkistä :)

    VastaaPoista
  9. Onnea KYHilyyn :) jään innolla seuraamaan millaisia sukkia tänne ilmaantuu.
    Itsekkin tekis mieli hypätä mukaan, riittäisiköhän puikot ja aika :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.