perjantai 3. toukokuuta 2013

Leaving Cuffs

Varastoissani olleesta BC Garnin Semillan luonnonvalkoisesta kerästä neuloutui nopeasti pitsiset ranteenlämmittimet. Ohjeen löydin ihan sattumalta Ravelrystä. Näihin on olemassa myös samalla pitsillä oleva kauluri, jonka ohje on myös ilmainen. Rannelehdyköiden myötä sain jälleen uusia neuleidoita. Työmaallani tarvitsen talvisin näitä. Istumatyö ja tietokoneella naputtelu. Ranteille se vaan käy ajan mittaan silmistä puhumattakaan.
Yksi kerä riitti lähes melkein näihin. Alun ja lopun olisi voinut tehdä joustimena, niin lanka olisi riittänyt paremmin. Nyt jäi puolitoista kerrosta ja päättelyn vaille valmiista kun lanka loppui valitessani tuon käännetyn reunan. Ehkä pari kerrosta lyhympänä tehtynä lanka olisi riittänyt paremmin. Tein kuitenkin ohjeen mukaan soveltamatta omiani. Onneksi varastossa oli vielä toinenkin kerä, joten pieni jatkopätkä siitä ja sain rannekkeet valmiiksi.
Malli: Leaving Cuffs, Maria Olsson, (ilmaisohje Raverlyssa)
Lanka: BC Garnin Semilla, luonnonvalkoinen, 49 g
Puikot: KnitPro 3
Neuletuntuma: Lanka neuloitui nopeasti, myös malli oli helppo ja nopea. 
Näitä voisi tehdä pieniksi lahjoiksi useammatkin nopeutensa tähden. 

11 kommenttia:

  1. Kauniit :) Onko noissa reikä peukalolle että pysyvät paikoillaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä ei ole reikää. Tein nämä ihan ranteita varten ja nousemaan hieman kädelle. Toimivat siten paremmin töissä kuin peukalon yläpuolelle tulevat. Tästä oli tehty kyllä ihan peukalollinenkin malli.

      Poista
  2. Aivan ihanaiset, niin kaunis pitsikuvio ja tuo valkea väri tuoo sen niin kauniisti esille.

    VastaaPoista
  3. Todella kauniit! :) Taas tuli tässä mieleen, että minunkin käteni tarvitsisivat vastaavanlaiset ensi talveksi töihin! Pitää ehkä havahtua tähän jo kesällä ennen kuin talvi tulee :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kuvio! Tuota lankaa on itsellänikin odottamassa.

    VastaaPoista
  5. Tosi kauniit ja tuo kuvio on kyllä ihana.

    VastaaPoista
  6. Ihanan kauniit ja uhkuvat romantiikkaa♥

    VastaaPoista
  7. Onpa ihanat! Ja ihan naurattaa, että joku osaa nopeasti neuloa tuollaiset pitsikkäät. Minulta menisi aika paljon aikaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.