sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Bambua sukkalangoissa, Hot Socks Rubin

Pistäydyin tammikuussa joitakin kertoja Ahkeraliisassa, Laihialla. Aina puuttui jotain juuri tekeillä olevaan työhön sopivaa lankaa. Yhdellä käynnillä huomasin Hot Socksiin tulleet kevään uudet sukkalangat. Koska tarvitsin sukkaneuleen automatkalle, kotiutin muutaman kerän kokeillakseni lankaa. Hot Socks Rubin sisältää 25 % bambua, joten tästä tuli kivoja sukkia kevään käyttöön. Langassa on bambun lisäksi 50% villaa ja 25 % polyamidia. Neuletuntuma langasta oli miellyttävä ja lankojen värit selkeät ja puhtaat verrattuna moneen muuhun raitalankaan. Mutta niinhän Hot socks sukkalangoissa aika usein onkin.
Loin puikoille silmukat poikani sukkien (44-45) kokoon. Tiesin, että yhden 100g kerän pitäisi hyvin riittää hänen sukkiinsa ja niin riittikin. Lankaa kului minusta itse asiassa aika vähän, vain 75 g, joten kerästä jäi vielä kivasti vaikka vauvansukkiin. Olisin voinut tehdä jopa pari väriraporttia pidemmät sukat. Aloitan sukat kuitenkin aina varresta, joten en ruvennut enää kokeilemaan.
Neuletuntuma langasta oli miellyttävä, jollei aivan koukuttava. Uskoisin, ettei tämä edes kutita herkkäihoistakaan, sillä bambu teki langasta miellyttävän tuntuisen. Samoin neulepinta oli hyvin tasaista ja ainakin näissä sukissa nuo väriraportit osuivat aika sujuvasti samoihin kohtiin. Tein ensimmäiset sukat pojalleni, että saan häneltä komentit langan käyttömukavuudesta.
Ihan samalla automatkalla sukat eivät valmistuneet, vaan joutuivat vähän väistymään enemmän keskittymistä vaativien töiden alta kotona. Olivat hyvä vara, ja kudoinkin aina, kun tarvitsin helpon neuleen. Lopulta tein kahden muun työn välissä nämä loppuun, kun jäljellä ei ollut enää niin paljon tehtävää, että olisi kannattanut ottaa mukaan matkalle. Täytyy luoda uudet silmukat seuraaville automatkasukille.

Sukat: Perussukka ohuelle langalle, koko 44-45
Lanka: Hot Socks Rubin, väri 6, 75 g
Puikot: Pony nro 2,5 bambu
Minulla on muutamiin sukkiin tätä lankaa hamstrattuna. Värit olivat niin ihania ja tästä tulee selviä raitoja. Voisin ajatella, että tästä tehdyt aluslapaset olisivat myös miellyttävät pitää. Varsinkin, jos ne varsinaiset lapaset ovat kutittavat.

6 kommenttia:

  1. Todellakin kauniin selkeät värit! Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Fina strumpor. Härligt garn också. Jag har nån gång varit in till Ahkera Liisa..kanske jag åker dit igen o köper garn nu.terve..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hot Socks är härligt vacket garn at sticka också. Ahkeraliisa har det i många färjer. Kanske vi träffar där.

      Poista
  3. Voi miten kivat sukat, täytyypä pitää lanka mielessä :)

    VastaaPoista
  4. Upeat sukat. Tosi nätti lanka. Täytyykin joskus ihan itsekin kokeilla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.