sunnuntai 1. tammikuuta 2012

101 sytomyssyä

Näistä maisemista ajelimme tänään kotiin. Matka alkoi varhain aamulla ehtiäksemme vielä näkemään pitkältä joululomalta kasarmille lähtevän alikersantin. Ja onnistuimme. Liikenne oli suurimmaksi osaksi hiljaista. Johtui varmasti hyvin eri aikataulustamme muiden liikkujien kanssa. Meille oli myös satanut tänne lumi. Vähäinen verrattuna noihin Rukan maisemiin, jossa lomamme aikana kertyi auton katolle yhteensä 25 cm lunta. Mutta on mukavaa, että meillä on täällä edes jonkin verran lunta.
Matkatyönä minulla oli tämä valkoinen sytomyssy, 39 g ja niin lähti vuoden 2012 grammat kertymään. Nyt niitä myssyjä on kaikkiaan 101 kpl. Kesällä tein 66 myssyä Matleenalle ja nyt olen tehnyt 35 tähän omaan keräykseemme. Lisäsin tuonne ylös oman keräyksemme myssyistä sivun, johon kuvasin tällä hetkellä keräykseen tulleet 56 myssyä, tosin joukkokuvina vain. Olen nyt Ystävänpäivähaasteeseen saanut valmiiksi kolme myssyä, joten olen tehnyt sen haasteen mukaisen kaksi myssyä korkojen kera. Tuskin nämä tähän loppuu, mutta nyt on välillä tehtävä jälleen muuta.

4 kommenttia:

  1. Upea määrä myssyjä on käsistäsi syntynyt!

    VastaaPoista
  2. Siis minä laskin ihan oikein, kun arveelin sinulla olevan jo toistaa sataa myssyä tehtynä! Hyvä sinä! :)

    Tuota lumista masemaa katsoessa luulin ensin, että teillä siellä kotosalla on noin valtavasti satanut lunta! ;D

    Kiva idea nuo erilliset sivut tuolla ylälaidassa! Minä olen niitä joskus katsellutkin paneutumatta siihen tarkemmin. Mutta nyt olisi jonkinmoinen tarvekin sellaiselle, pitäisiköhän...

    VastaaPoista
  3. Kauniit lumiset maisemat! Ja oletpa tehnyt myssyn poikineen,kaikkien muiden käsitöidesi oheella,olet kyllä ollut todella ahkera!

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta vuotta! Hienoa, miten monta myssyä olet tehnyt!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.