lauantai 28. tammikuuta 2012

Kori matkaa Pohjoiseen

Hieman minun käsityökoriani syvempi ja leveämpi kori valmistui äitini koppaverstaalta tällä viikolla. Korille oli olemassa hyvä mitta, jota onkin tarkkaan mittailtu. Korin vastakkaisiin kulmiin on yritetty satuttaa nuo Juhla Mokan valkoiset osat. Tämä kori matkaa huomenna kanssani jonkin verran pohjoisempaan. Jos vain vastaanottaja tykkää.
On muuten aika haastava materiaali kuvattavaksi nämä kahvipussit. Pinta kiiltelee niin hyvin salamanvalossa, että kuvissa on melkoinen loiste välillä. Onneksi edes joku siedettäväkin oli joukossa.

Kiitos eilisistä kommenteistanne Ansaan. Tanssiaispukua ei saanut vielä julkistaa, mutta otetaan kuvia sitten lisää, kun juhlan aika on. Nyt onkin kädet tyhjät. Tekisi mieli aloittaa toinenkin suurprojekti, mutta mikä. Toisaalta taas kaipaisi jotain pienempää välissä. Onko kenelläkään muulla vastaavaa tunnetta, kun on saanut jonkin isomman työn tehtyä? Aivan kuin ideoita olisi varastoitunut paljon, mutta silti ei osaa mihinkään ryhtyä. Nyt täytyy tehdä jotain pientä, sillä istun tässä viikonlopun katselemassa pelejä eri puolella Suomea ja matkaneuleen täytyy olla helposti kuljetettavaa lajia.

10 kommenttia:

  1. Tämäkin kori näyttää kyllä hienolta ja niin hyvältä työltä, joten eiköhän ole toiveen mukainen! Huomenna nähdään. :)

    Ansa saikin mittavan määrän kehukommentteja ja ihan ansion mukaan. Lisääkin niitä varmaan vielä tulee.

    VastaaPoista
  2. Minulla on ihan samoja tuntemuksia välillä, kun on saanut valmiiksi jonkun suuremman tai kiihkeämmin tehdyn käsityön: haluaisi tehdä jotain, olisi paljon mielenkiintoisia malleja ja ihania lankoja, mutta ei vaan osaa tarttua mihinkään. Niihin hetkiin sopii sytomyssyily erityisen hyvin :-).

    VastaaPoista
  3. Seurasin Ansan valmistumista ja siitähän tuli upea! Kaunis ja juhlava.

    Suurien töiden aikana mielessä on monta erilaista työtä odottamassa, mutta ne unohtuu. Pitäisi alkaa pitämään muistikirjaa mitä tehdä seuraavaksi.

    Vinkki valokuvaamisen. Laita kamera salaman päälle maalarinteippiä, valo ei heijastu kuvattavasta pinnasta takaisin.

    VastaaPoista
  4. Vähän samanlaista täällä. Kesken on toinen pusero lapselle, ja niin kovasti tekisi mieli aloittaa sukkia (varsinkin kun niille on tilaus). Ja sit välillä kun neuloo vaan sukkia, parin toisensa jälkeen, tuntuu, että olispa kiva tehdä jotain kunnollista, isoa työtä! ;oD

    VastaaPoista
  5. Ansasta tuli kerrasaan upean kaunis! Todella juhlava. Kori on myös todella taitavasti tehty:D

    VastaaPoista
  6. Tiedän äitini täällä käyvän ja saavan kiitoksenne korin suhteen.

    Luulenpa, etten käytä kamerani salamaan teippiä. Minulla on käytössä järjestelmäkamera, jossa on erillinen, tehokas salama. Kuvia ottaessa minulla on käytössä valonhajautin, sekä salama ei todellakaan ole suunnattu suoraan kohteeseen, kuten pokkareissa. Näissäkin kuvissa juuri päinvastoin. En vain ehtinyt kiireessä jalustaa kaivaa esiin ja käyttää hidasta salamaa.

    VastaaPoista
  7. Kiva kori!
    Mulla on kanssa ollut vähän levoton ja päättämätön olo sen virkatun peion jälkeen.

    VastaaPoista
  8. Upea kori!

    Tuo neulomasi Ansa-neule on kyllä upeimpia töitä, mitä olen koskaan nähnyt!

    VastaaPoista
  9. Oikein kaunis kori, Voisinko saada ohjeet kuinka se on tehty. Paula in Alaska. pknuutila@gci.net

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.