torstai 26. tammikuuta 2012

Nyt se on valmis

Monen tunteen Ansa. Vihdoinkin esiteltävissä, mutta ilman tanssiaispukua. Aamulla sain kudottua valmiiksi, pingotin ennen töihin lähtöä ja palattuani illalla harkkakuskista, viimeistelin.
Palmikkoa kaartui moneen suuntaan. Mielenkiintoinen kudottava, tarkkaan piti kaavioita seurata. Vaikka kuviosta muodostui toisenlainen kuin varsinaisen mallin kuvissa, ei tämä nyt hullumman näköinen ole. Oikeastaan ihan kaunis... ja lämmin.
Vaaleanpunaista tanssiaispukua en kuvaan vielä saanut, ja mallinakin toimii eri tyttö kuin kenelle tämä viitta on kudottu. Mutta pelipaidan sijaan kuvitelkaapa ihana tanssiaispuku tähän alle, tumma kaunotar ja korkokengät. Ansa on aivan oikea vaate sellaiselle glamourille.
 Takanakin piisaa yksityiskohtia. Huppu asettuu ihan kauniisti silloinkin kun ei ole päässä.
Ja päähän vedettynä näyttää kauniilta. Voisin palata tämän viitan myötä Tuulen viemän aikoihin...
Vielä lähikuvaa hupusta. Tätä asua voi käyttää monessa juhlassa.

Malli: Johanna Koski, Kristel Nyberg Punokset puikoille -kirjasta Ansa (Rav).
Lanka: Drops Nepal, 670g
Puikot: 5 nron pyöröpuikot.
Fiilis: Palmikoita oli mukava tehdä, jäin itse asiassa koukkuun näin kelttiläisiin ja niin tyttärenikin, mutta ohjeessa oli niin paljon sovellettavaa virheiden vuoksi, ettei aivan helppo neulottava. Muutaman kohdan tekisin nyt toisin, jos aloittaisin toisen. Lanka aivan ihana kudottava.

43 kommenttia:

  1. I H A N A !!!
    Kyllä kelpaa tyttären juhlia :)

    VastaaPoista
  2. Voi kun äiti olisi tehnyt mullekkin tuollaisen wanhoihin! Tosi ihana:)

    VastaaPoista
  3. Kyllä' on kaunis! Ihana laittaa juhlapuvun päälle lämmikkeeksi. varmasti on tyttäresi iki onnellimnen äidin aherruksesta.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis.
    Kyllä tyttären kelpaa.

    VastaaPoista
  5. USKOMATON! Tämä ei muuta kommenttia kaipaa :)

    VastaaPoista
  6. Todella upea! Varmasti aivan ihana tanssiaispuvun päällä.

    VastaaPoista
  7. Valtavan upea ja kaunis! Valkoinen korostaa juhlallisuutta hienosti. On sulla ollut aikamoinen väkertäminen noissa palmikoinneissa, huhhuh :)

    VastaaPoista
  8. Eipä löydy sanoja kuvailemaan tuota ihanuutta, on se sen verran upea.

    VastaaPoista
  9. Tosi upea siitä tuli! Lanka sopii hienosti malliin!

    VastaaPoista
  10. Tosi IHANA! Täydellinen, sanoisin, eikä virheitä sivullinen huomaa. Saadaankohan me sitten aikanaan nähdä kuva, kun on Ansa on suunnitellussa käytössä oikean tytön yllä.

    VastaaPoista
  11. Sanalla sanoen: UPEA!
    Hymyilytti tuo Arsenal-paita, on niin täydellisessä ristiriidassa viitan kanssa. :o)

    VastaaPoista
  12. Ihastuttava Ansa! On siinä ollut sinulla työtä, mutta lopputulos on kyllä niin hieno. Ihanaa vanhojenpäivää tyttärellesi!

    VastaaPoista
  13. Ihan mielettömän kaunis. Niin upea!

    VastaaPoista
  14. Todella hyvän näköinen, kyllä kelpaa esitellä.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  15. Lumoavan kaunis Ansa ja siinä on iso ripaus glamouria:-)

    VastaaPoista
  16. Todella kaunis ja upea !! Itsekin rakastan noita palmikoita ja innostuin tästä Ansasta, onneksi on kirja olemassa :)

    VastaaPoista
  17. Äidinrakkauden ilmentymä. Aivan upea.

    VastaaPoista
  18. Vallan upea viitta, nopeasti teit.

    VastaaPoista
  19. Kiitos kehuistanne. Tykkään kyllä itsekkin, että Ansa on hieno. Ravelryyn laittaessani huomasin muutaman muunkin Ansan siellä esittelyssä. Niissä oli palmikko samanlainen kuin minun tekemässä. Joten ohjeen mukaan siitä tulee juuri tuollainen. Jos vain luvan saan, julkaisen sitten kuvan Ansasta juhlapuvun kanssa, kun se aika on. Pukua ei vielä saa esitellä, vaan arkisempi Arsenaali pääsi edustukuviin;)

    VastaaPoista
  20. Aivan käsittämättömän upea ja juhlallinen sekä täydellisen sopiva juhlavaan tilaisuuteen. Tyttäresi osaa varmasti arvostaa tätä ihanuutta. Nuo vanhojen päivät ovat nuorelle tärkeä juttu ja mikä kävisi paremmin kuin äidin tekemä ihanuus mukana juhlahumussa.

    VastaaPoista
  21. Yhdyn kaikkiin edellisiin kommentoijiin. Aivaan uskomattoman hieno neule! Onneksi olkoon, odotan mielenkiinnolla seuraavaa projektiasi :).

    VastaaPoista
  22. Tuo on kyllä mahtavan kaunis. Tätä todellakin voi käyttää vaikka ihan häissä!

    VastaaPoista
  23. Todella kaunis!
    Toivottavasti saamme nähdä koko juhla-asun.

    VastaaPoista
  24. Tätä on hehkutettu palijon, mutta ansaitsee kaiken hehkutuksen kyllä. Kaunis ansa ja voin sieluni silmin nähdä tämän juhlaeleganssissa... huokaus**

    VastaaPoista
  25. Tämä on jotenkin niin liikuttavan ihana työ! Ensinnäkin tulos on valtavan kaunis. Toisekseen tällaisen työmäärän tekeminen tyttärelle kuvastaa osaa siitä rakkaudesta, jota vain äiti voi tytärtään kohtaan tuntea. Toivottavasti Ansa saa ansaitsemansa arvostuksen. :)

    VastaaPoista
  26. Ihan mielettömän upea! Sanat eivät riitä kuvaamaan... Tämä on varmaankin kaunein neule, jota olen koskaan nähnyt!

    VastaaPoista
  27. UPEA VALTAISA TYÖ
    KOITIN KATSOA OHJETTA MISTÄ OIKEIN LÖYTÄISIN,EN LÖYTÄNYT KUIN JOLLAIN MUULLA KIELELLÄ
    TEKISIN ITSELLENI,VAI KÄYKÖ SE MUUMELIN PÄÄLE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuossa tekstissä mainitsin, löytyy ohje Johanna Kosken ja Kristel Nybergin Punokset puikoille -kirjasta nimellä Ansa.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.