lauantai 8. kesäkuuta 2013

Hullutustyöt nro 7 ja 8

Seitsemäntenä aloituksena pääsi puikoille polvisukat Viking Villestä. Minulla on vielä muutama kerä tätä lankaa varastoissani ja kudon sen pois. Kokeilen näihin uutta pitsineuletta.
Kahdeksas hullutus on Novitan Nalle vuodenaika -lankaa, Talvi. Tämä aloitus tuli tehtyä nyt vasta illalla, sillä päivä on ollut täynnä puuhailuja. Ostimme viime viikonloppuna puutarahtraktoriimme peräkärryn Keskiseltä. Mieheni kokosi sen viikolla, mutta olisikin ollut, että kaikki olisi mennyt kerralla. Pari osaa oli leikattu vinoon ja eihän ne kärryyn osuneet oikealle kohdalle. Kävimme tänään sitten vaihtamassa sen ehyeen. Matkaneuleeksi nappasin hullutustyön nro 6 ja niissä varret venyivätkin ihan mukavasti menomatkalla. Palatessa oli liian kuuma neuloa autossa.
Samalla reissulla pistäydyimme Lakeuden Vihertaimistolla ja tiedustelimme, mitä aidallemme pitää tehdä. Minulla oli kuvakin mukana aidasta. Poikki vain juuresta ja sitten kunnon kastelu. Katsotaan, lähteekö. Menihän siinä sitten kolme ja puoli tuntia, kun katkaisimme 40 m koristearonia-aitaa juuresta poikki ja laitoimme oksat hakettimen läpi. Aika monta kottikärryllistä ajettiin kompostointialueelle. Sitten vain käskettiin odottaa ja katsoa, miten lähtee matkaan. No, jollei lähde, niin laitamme jotain pensaita tien varteen avonaisimpiin kohtiin. Aitaa emme taida enää laittaa. Nyt vain silmän pitää tottua vähän aukeampaan tienvarteen.

Tänä kesänä onkin tämä haketin ollut kovassa käytössä. Talven jäljiltä on monesta puskasta saanut poistaa kuivia oksia tavallista enemmän. Huomasin kuitenkin, että pitkään juronut juhannusruusu on kuin onkin kokonaan vihreä ja tekee kovasti nuppuja. Joku sentään säilynytkin.

5 kommenttia:

  1. Kivoja aloituksia :)Mukava seurata muitakin sukkapuolelle osallistujia :) Tsemppiä hullutuksen jatkoon :)

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä tutulta tuo haketinhomma, meilläkin ollut tänä vuonna kovassa käytössä, kun on pitänyt uudistaa pensaita.

    Mukava seurailla näitä KYH-puuhia, vaikka itse olen tänä vuonna sivussa itse tempauksesta, kun tulin osallistuneeksi Tour-de-Sockiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin Tour-de Sockia myös, mutta päädyin kuitenkin hulluttelemaan. Oli vielä liian korkea kynnys kisailla vieraalla kielellä.

      Poista
  3. Kivoja sukkia tulossa. Voin kuvitella, että hiki virtaa autossa...ilmankin neuleita. Intoa vaan neulontaan. Minulla on myös sellainen kokemus, että aidat kasvavat paremmin, kun leikkaa alas ja muistaa Lannottaa!!! Ja suojata seuraavaksi talveksi jäniksiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänikset ja rusakot eivät ole kovin kiinnostuneita tästä meidän aita-aineksestamme. Jättävät rauhaan ja yrittävät sen sijaan nakerrella omenapuitamme sekä angervolajikkeita. Niistä osalle jänöjen leikkaus on vain hyväksi, pysyvät parempina pensaina ja kukkivat saman vuoden versoilla. Osa pitää suojata, mutta vanhemmiten eivät ne enää kelpaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.