keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Voi KÄÄK!

Puutarhassamme on neljä erikokoista lumipalloheittä. Tämä on toiseksi vanhin, mutta kukkii runsaimmin. Kasvupaikka on ilmeisesti todella sopiva. Nappasin eilen maljakkoon oksan, jossa oli useampi kukinto. Kiersin samalla tarkastamaan kahta pienempää tainta ja yllätys oli melkoinen. Toinen oli lähes kokonaan syöty. Tänään totesin tässäkin syömäjälkiä. Ei onneksi vielä aivan koko pensaassa, mutta osittain oli melko laajojakin alueita.
Voi kääk, millaista pitsineuletta olivat pikkuiset madot syöneeet pensaaseen. Saivat juomaksi aamupäivällä kyllä sellaisen keitoksen lähdetyslääkettä, että toivottavasti lopettavat syömisen ennen kuin pensas on lehdetön kuten se toinen pikkupensas oli. Tämä pensas se tuntuu olevan aina jonkun ötökän herkkua joka kesä. Milloin kirvoja, jos on hyvin kuivaa, milloin muita. Uusin myrkkykäsittelyn vielä illalla, sillä meillä oli iltapäivällä melkoinen sade. Onneksi ei vielä koko pensas ole pitsilehdillä.
Pensaalta kävelin autotallin taitse etupihalle ja sateen jälkeen kengän alla narskahteli aika monella askeleella. Kotiloita oli tullut nurmikolle. Jokunen niistäkin taisi löytää tiensä pään siinä ohimennen. Vuorenkilvet autotallia vasten ovat toiselta tontilta hylättyjä kasveja. Tulivat meille melko nääkähdyksissä, kun omistaja ei enää viitsinyt taistella niiden kanssa. Istutin ne ja näitä saa jatkuvasti olla hillitsemässä, etteivät kasva liian leveäksi penkiksi. Olen jo melkein toisen mokoman saanut niistä laitettua liuskaan maanpeitekasviksi. Liuska on muuten aika hankala hoidettava, mutta tämä leviää siinä hyvin ja peittää alleen rikkakasvit.
Kesäyön hullutuksessa tälle päivälle tuli vain tämmöinen alku. Yritin toisestakin kerästä etsiä oikeaa aloituskohtaa, mutta päädyin kutomaan ensin koko väriraportin läpi, että näen, millainen siitä tulee. Lanka on puoliksi valkoinen ja toiselta puolelta vain värjätty, aika hankala löytää oikeaa kohtaa.
Lentopalloharkkojen ajaksi nappasin tämän parin mukaani ja varret pitenivätkin mukavasti siinä odotellessa. Nyt onkin hyvä, kun on jo useampi työ aloitettuna. Aina on sopiva käsityö tarjolla, kun tarvii jotain äkkinäistä käsityötä mukaansa.

8 kommenttia:

  1. Oho, kyllä tekevät ötökät rumaa jälkeä. Toivottavasti saat ne pois.
    kauniit langat hullutuksissasi!
    Hyvää kesän alkua!

    VastaaPoista
  2. Aikamoinen tuhon uhnka, toivottavasti lääkkeet tehoaa... Hyvää kesäyön hullutusta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Hei vaan..Kauniita on sukanvarret ja kivoja värejä olet löytänyt..Sama ongelma tuon lumipallon kans..aika pieni ja uusi puska mut syöty on kans lehdet reikiä täyteen,millä myrkytit?Muistelen jotain tolu tai mäntysaippua juttuja mut taitaa olla väärää päivitystä..en siis ole ottanut asiasta selvää joten jos viitsit valaista asiasta.Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeilla jäljillä. Eli erilaisten ötököiden häätämiseen voi kokeilla suihkuttaa kasveja tolu- tai mäntysaippuliuoksella. Myös vahva nokkosvesi käy samaan tarkoitukseen. Minä käytin järeitä keinoja tällä kertaa, sillä tuho eteni niin nopeasti pensaassa. Päivässä oli tapahtunut jo paljon.

      Poista
  4. Ihana blogi ja kesäisiä tunnelmia! Tuolta KYH:n sivuilta saavuin vakoilemaan projektejasi. :) Mukavaa kesänjatkoa toivottaa kanssakyhäilijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vain. Kyhäily on ihana kesäprojekti, jossa tulee vahingossa tehtyä käsitöitä ihan huomaamatta.

      Poista
  5. Kiitos vaan tiedosta tai vahvistuksesta asiaan,täytyy suihkutella kun kerkiää ja yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla onnistui. Tarkistin eilen ja kaikki madot olivat hävinneet. Joten eivät enää tee pitsineuletta lehtiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.