tiistai 2. heinäkuuta 2013

Testineulonnassa huivi

Onnistuin osumaan Sunny with a Chance of Knitting -blogissa paikalle, kun siellä etsittiin testineulojaa uudelle huivimallille. Paljoa harkitsematta ilmoittaudun testineulojaksi, sillä huivi näytti tarpeeksi yksinkertaiselta, että selvityisin siitä, vaikka ohje olikin englanniksi. Ei juuri murehdittanut kesken olevat hullutustyötkään, kun pääsin kokeilemaan uutta pitsihuivia. Diana on esitellyt kauniita huivejaan blogissaan ja ohjeet niihin on ostettavissa Ravelrysta. Tämäkin ohje tulee olemaan maksullinen.
Sattumien vuoksi pääsin testineulontaa mukaan vasta muutaman päivän myöhässä, sillä juuri juhannuksena saamani malli jäi kesäretkemme jalkoihin ja aloitin huivin vasta kotiuduttuamme. Alussa oli ehkä koko huivin hankalin kohta, sillä aloitus oli vähän erilainen, mihin olen tottunut. Aikani sitä kuitenkin tuumailtua aukeni aloituksen juju minulle ja niin pääsin neulomisen vauhtiin. Käsialani on ilmeisen pikkutarkkaa, joten minulla on numeroa suuremmat puikot ja silti luulen saavani tehdä huiviin toistoja ainakin yhden kuviokerran enemmän saadakseni sopivan kokoisen huivin. Malli on kuitenkin hyvin yksinkertainen, joten tästä selviän ja muutamaa kohtaa käyn enää vilkaisemassa ohjeesta.
Pingottelin hieman huivia mittoihinsa, että näkisin missä kokoluokassa suunnilleen mennään. On tässä samalla tullut hieman jatkettua hullutussukkiakin, joten eivät ne aivan unholassa ole. Tänään onkin ihana sadepäivä tehdä käsitöitä.

11 kommenttia:

  1. Ihalen kun otit hasteen vastaan ja näyttää siltä , että kannatti!

    VastaaPoista
  2. Onpas tulossa upea huivi. Olen ihaillut huvien tekijöitä, jotka saavat aikaan tuollaisia ihania luomuksia. Itselläni ei meinaa onnistua. Nyt aloitin erittäin yksinkertaisella mallilla. Saas nähdä mitä tulee.

    VastaaPoista
  3. Kyllä siitä tulee upea! ja värikin niin kaunis sininen.

    VastaaPoista
  4. Komea huivi tulossa ihanasta väristä:)

    VastaaPoista
  5. Wau miten upea huivi ja ihanainen lanka. Ihanaa iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus mikä kaunistus taas siulla puikoilla. :) Ihanan aikaansaava ihminen!

    VastaaPoista
  7. Kardemummalle on tunnustus blogissani! =)

    VastaaPoista
  8. Kaunis malli sulla onkin neulottavana :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.