perjantai 21. maaliskuuta 2014

Luonnonvalkoinen unelma

Malli oli jo kiiruusti lähdössä johonkin. Vapaus koitti, kun viimeiset kirjoitukset olivat takana. Tuntuu varmasti mukavalta tuossa vaiheessa, kun saa moisen paineen pois ja nyt on kevät alullaan. Äiti sen verran sai pidättymään, että kiireesti räpsäistiin muutama kuva eilen valmistuneista pitsipolvisukista
Edestä ja takaa. Elinan pitsiunelmat luonnonvalkoisesta langasta. Lanka oli hieman paksumpaa ja tuoksui kostutuksen jälkeen ihan lanoliinille, vaikka merkki on sama Novitan 7 veljestä kuin edellisissäkin. Näitä olen kutonut viikon mittaan pätkän silloin toisen tällöin. Iltaisin on ollut hieman muutakin toimintaa. Tein jälleen kahta sukkaa yhtäaikaa, mutta eri puikoilla. Ensin tietty vaihe toiseen ja heti perään sama toiseen. Alkuresori, suora, kavennukset, nilkka, kantapää, kiilakavennukset, jalkaterä ja lopulta kärkikavennukset. Tulee samanlaiset ja näin se toinen valmistuu kuin huomaamatta siinä rinnalla.
Malli: Elinan pitsiunelmat, Kardemumma. Ohje löytyy myös Ravelrysta. Koko 38
Lanka: Novita 7 veljestä, luonnonvalkoinen, väri nro 010, 201 g
Puikot: KnitPro nro 3 ja bambuiset nro 3,5

10 kommenttia:

  1. On kyllä unelmat! Erityisen viehättävä on tuo taka"sauma".

    VastaaPoista
  2. Niin kauniit taas! Tuollaiset pitkät pitsisukat täytyy kyllä itsellekin jossain vaiheessa tehdä...

    VastaaPoista
  3. ohjeesta vielä.. tuossa Ravelryssä lukee nalle myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun käsiala on melko tiukka, löysemmällä käsialalla tekevät saa Nallella vastaavan tiheyden, Kannattaa kokeilla, kumpiko on lähempänä omaa käsialaa.

      Poista
  4. Ihanat. Todella kauniit valkoisena. Upea ohje oli pakko tallentaa itselle..
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  5. Kauniit... Oispa ihanat tommoset sukat!

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniit! Mulla on tuo sama tapa sukkien kanssa, eri puikoilla tulevat yhtä aikaa aina tiettyyn vaiheeseen. Ei tule sitä toisen sukan syndroomaa, mikä mulle ihan takuulla muuten tulis!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.