maanantai 24. maaliskuuta 2014

Turkistupsu

Aikaa sitten tyttäreni moitti, etten ollut tehnyt hänelle uutta pipoa tänä talvena. Hänellä oli visio piposta ja sellaisen äiti yritti toteuttaa. Pipoon löytyi langat varastoistani ja itse pipo valmistui nopeasti. Eihän tämä ole kuin yhden illan tiivis kutominen hyvän elokuvan parissa.

Mutta sitten se toivottu tupsu. Se tuotti hieman harmaita hiuksia. Varastoissani ei turkispaloja liiemmin ole, joten etsin sitä monesta paikasta. Kiertelin kirppareitakin siinä toivossa, että löytyisi sopiva turkis, jonka voisi hyödyntää pipon tupsuna. Huonolla menestyksellä. Mainitsin sitten pulmasta äidilleni ja häneltä löytyi ratkaisu ongelmaan. Kummitätini on aikoinaan ollut turkisneulontakurssilla ja hänen jäämistöstään löytyi turkispaloja, joista yhden sain mukaani ja niin nuorempi tyttäreni sai vihdoin toivomansa turkistupsupipon. Leikkuujätteestä säästetty turkispalanen tuli tuunattu uuteen käyttöön. Tupsu on kiinnitetty siten, että sen saa helposti pois pipon mennessä pesuun ja jälleen takaisin pesun jälkeen.
Malli: Kardemumman oma
Lanka: Garnstudio Drops Nepal, 97 g
Puikot: Nro 4 bambuiset.

Tällä kertaa malliksi en saanut omia tyttäriä, mutta tuija pihassa ja lyhdyn kantolenkki toimivat vallan hyvinä sijaisnäyttelijöinä. Mallit ovat aina vain hankalammin houkuteltavia kuvauksiin.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.