sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pitsiä puikoilta

Puikolla pitsiä. Kevät etenee niin kovin harppauksin, että keskittyminen neuleisiin on ollut lähinnä iltapuhteella tapahtuvaa rauhoittumista päivän puuhasteluista. En muista tälläistä kevättä ennen olleen. Jo maaliskuun lopulla puutarhatouhuissa täysillä mukana.
Tein toiset samanlaiset, valkoiset Elinan pitsiunelmat. Pituutta näissä kuitenkin enemmän jalkapohjassa, joten mahtunevat 39-40 jalkaan. Sukat etenivät mukavasti, kun vauhtiin pääsi ja neuletta ei tarvinnut juuri ajatella, niin hyvin se on jo sormenpäissä, kun on näitä nyt kolme paria kutonut. Mutta edelleen malli on mukava kudottava. Kuvio kuviolta sukat etenee ja valmistuvat kuin huomaamatta kutoessani vuorotellen kumpaakin.
 Minulla oli kolme kerää valkoista 7 veljestä samaa värjäyserää ja siitä sai hyvin kaksi paria polvisukkia. Vähän vielä jäi raitalankaa johonkin muuhun. Sukat valmistuivat jo viikolla, mutta ehdin nyt vasta kuvaamaan ja tänäänkin vasta illalla.

Malli: Elinan pitsiunelmat, Kardemumma. Ohje löytyy myös Ravelrysta. Koko 39-40
Lanka: Novita 7 veljestä, luonnonvalkoinen, väri nro 010, 202 g
Puikot: KnitPro nro 3 ja bambuiset nro 3,5

9 kommenttia:

  1. Hei!
    Oon jo pitkään lukenut sun blogia ja oon aivan haltioitunut siitä miten nopeasti neulot ja miten tasaista ja kaunista jälkeä saat aikaiseksi. Nämäkin sukat niin mahtavia että!
    Pöllölapasiasi oon ihastellut tosi monesti. Itsekin oon niitä neulonut, mutta en mitenkään saa niihin niin kaunista neulekäsialaa kuin sinä omiisi, vaikka oon neulonut jo varmaan lähemmäs 10 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kutonut jo n. 40 vuotta, joten harjoitusta on tainnut tulla...

      Poista
  2. Valkoisena sukat ovat myös todella kauniit!! Haluaisin neuloa myös semmoiset, mutta eri langasta ☺. Vuorelman vedosta. Montako silmukoita olisi ok?? Riittäisikö aluksi 72s ja puikot luultavasti 2,75mm?? 3mm:lla tulee liian löysäksi.Mitä luulet??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemalla sen parhaiten tietää. Riippuu paljon käsilasta. Ylimääräiset silmukat saa tuohon sileään kohtaan hyvin uppoamaan.

      Poista
    2. hei taas! Näyttää/tuntuu siltä että se toimii 72:lla silmukkalla ☺. Pohjekavennuksen aloitus pitää myös siirtää enemmän alaspäin ☺, muuten aivan mainio. kiitos

      Poista
  3. Iso kiitos ohjeesta! Olen ihaillut polvisukkiasi pitkään.

    VastaaPoista
  4. Taas on upeat sukka neuloontuneet 'siinä sivussa'. Tämä malli on kyllä kertakaikkisen kaunis.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.