sunnuntai 7. elokuuta 2011

Leppoista myssyilyä


Lauantain joutohetket sujuivat mukavasti sytomyssyjä neuloessa sateen ropistessa. Eipä tullut marjapuskissa oleilustakaan mitään sadekelillä. Näihin myssyihin jää ihan koukkuun, sillä uusien mallien suunnittelu neuloessa on yllättävän mielenkiintoista puuhaa nyt, kun on vähän saanut itselleen perussilmukkamääriä selville omaan käsialaan sopivaksi. Tämä vihreä on viimeinen Katian Karamelliväreistä. Lankaa ei nimittäin enää ole kuin ihan aavistus. Ei olisi enää kerrosta tullut sillä ja viimeinenkin kerros on kiinteitä silmukoita, että sai sen edes tehtyä. Painoa tälle myssylle tuli 28 g ja taitaa mennä vähän pienemään päähän. Isompaa kun ei ollut enää mahdollista tehdä.


Tämä lanka oli kivaa neulottavaa. Muutin hieman aiempaa myssymallia ja tein vain joka toisen kuviokerran. Muutti tyystin pipon ilmettä. Lankaa tähän meni 37 g. Lankaa on vielä jäljellä, mutta sitä pitää yhdistää jonkun muun kanssa, yksistään siitä ei enää myssyä tule.


Tänä aamuna sitten sain valmiiksi tämän myssyn. Lankaa meni 37 g tähänkin. Valkoista jäi ihan pieni nöttönen, persikkaa vajaa 30 cm pätkä. Tyynni meni nämäkin langat. Se tässä myssyilyssä onkin tosi mukava asia. Ei jää turhia lankoja, vaan ne saa käytettyä loppuun saakka.


Nyt on 11 myssyä neulottu näistä Matleenan antamista langoista. Jäljellä näistä keristä on vasemmalla olevas oranssi kerä ja sen yläpuolella olevaa sinistä, hieman tuota okraa Cataniaa ja tuo viininpunainen kerä.  

10 kommenttia:

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.