tiistai 9. elokuuta 2011

Mitä syntyi jämistä?

Niistä viimeisistä, ohuemmista puuvillalangoista syntyi tämmöinen myssy. Painoa 42 g Vihreä meni alkuun ja kukan varteen loppulanka siitä. Punainen myös liki kaikki, ehkä kukan vielä saisi, tämmöisen yksinkertaisen, sinisestä myös, sitä ei pitkää pätkää jäänyt. Okrankeltainen samassa pisteessä. Miten tyynni langat voikaan käyttää näihin myssyihin!!! Tämä oli 14. myssy näistä langoista.

Ja viimeisenä tämä oranssi 49 g. Käytin tuon lilan keränlopun omasta koristani, niin jatkui edes viiden kerroksen verran myssyn syvyys. Näin valmistui 15. myssy.


Nyt on kaikki Matleenalta saadut langat valmiina myssyinä. Jäljelle jäi vain  5 g lankaa koko pussin sisällöstä. Myssyjen koot on mitä sattuu ja millainen on mistäkin kerästä tullut. Kuvassa nuo neulotut näyttää pieniltä, kun neule vetää kasaan toisin kun tuo virkkaus tai ihan sileä neule. Ehkä niille pitäjä kaikille kuitenkin löytyy. Sama myssy näyttää hyvin erilaiselta eri henkilöiden päässä. Olen testannut niitä omalla väellä ja yllättäviä eroja on ollut. Joku ei mennyt pienempään päähän millään, mutta taas kaikista suurimmassa päässä näyttikin todella hyvältä. Kokeilemalla siis löytyy aina parhaiten se oma malli.

16 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan myssykasan teit niistä langoista! :) Sinulla on ihan selvästi silmää suunnitella. Tämäkin viimeisin on tosi hauska myssy, piristää varmaan käyttäjänsä päivää. Ja se on totta, että sama myssy näyttää aivan erilaiselta päästä riippuen. Ja valitsijoitahan on monta, joten joka myssylle löytynee sopiva pää.

    VastaaPoista
  2. Ihania myssyjä ja iso läjä! Kylläpäs sitä on ahkeroitu!

    VastaaPoista
  3. Aikas paljon siitä myssyjä tulikin! Ja upeasti olet hyödyntänyt langat viimeistä metriä myöden! :)

    VastaaPoista
  4. Ihania värejä,iloisia!

    VastaaPoista
  5. What a nice blog...Your handmade caps look wonderful.
    Greetings
    Cali

    VastaaPoista
  6. Oletpa todella ahkera myssytehtailija! Kivoja myssyjä ovat kaikki.

    VastaaPoista
  7. Voi mahoton kun ovat kivan näköisiä:D Ihanat värit ja mallit! Eipä enää tarkemmin voisi lankaa käyttää:D

    VastaaPoista
  8. Ihania myssyjä,ahkera olet ollut.

    VastaaPoista
  9. Onpa ihana väriloisto noissa myssyissä. Tuo viimeisin on kiva piristys ja osoitus sinun luovuudestasi ja langankäyttötaidosta.

    VastaaPoista
  10. Upeita myssyjä kaikki, mutta tuo jämälankamyssy on kyllä upeista upein!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteistanne. Olen aivan otettu. Ja itsekkin pidän tuosta jämämyssystä. Sain siitä kuvankin onnistumaan kunnolla.

    VastaaPoista
  12. Todella upeita ja todella tuot iloa ihmisille, jotka saavat myssyt!

    VastaaPoista
  13. Voi mahoton mikä määrä myssyjä! Olet kyllä ahkera ja taitava!
    Ja tuo jämälankamyssy on minustakin upein!

    VastaaPoista
  14. Nämä myssyt on kudottu/virkattu 8 päivän aikana. Itselleni suuri yllätys oli se, miten tarkkaan sain langat kulumaan. Vajaa kourallinen jäi lankanöttösiä, joista pisin on jotain 70 cm luokkaa.

    VastaaPoista
  15. Vauhdikkaasti sait aikaan ison kasan ihania myssyjä. Jämälankamyssy on hurmaava ja kukka kruunaa sen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.