tiistai 11. lokakuuta 2011

Jotain oppia kirjoneuleesta

Eilen kommenteissa tuli pyyntö kirjoneulevinkeistä. En ole mikään opettaja tai neuvoja, mutta tässä jotain mitä olen kantapään kautta oppinut tekniikoista. Sain avuliaasti vaaleamman assistenttini kuvaajaksi ja toivottavasti saimme muutaman havainnollisen kuvan otettua.


Kirjoneuleessa minulla kulkee ne langat, joilla kudotaan sillä kerroksella koko ajan mukana vierekkäin sormellani aina samassa järjestyksessä. Jos teet useammalla värillä on sinulla siis vaikka kolme väriä aina samassa järjestyksessä sormellasi. Tämä on tärkeää kirjoneuleessa, sillä jos vaihdat lankojen järjestystä kesken neuleen, tulee kuviossa eri väri hieman enemmän "pintaan" toisen jäädessä "syvemmälle". Eli tässä kuvassa tehdään vaaleampaa väriä joka minulla tässä mallissa kulkee sormella takana ja lanka napataan sitten taemmasta sormella olevasta etummaisen langan yli sillä värillä kutoessa. Tummempi lanka muodostaa lankalenkin eli lankajuoksun työn nurjalle. Työn nurjalla puolella tuo vaaleansininen kulkee päällä ja tummempi sitten tulee ikään kuin alta. Päätät työtä alkaessasi, mikä sinulla on värien järjestys.


Tässä työssä kudottaessa tummempaa silmukkaa otan etummaisena koko ajan kulkevan tumman langan ja vaalea seuraa takana muodostaen lankalenkin työn taakse. Näin silmukoita tehdessä langat eivät sotkeennu laisinkaan, vaan juoksevat sujuvasti keriltä. Toki jossain pidemmässä kohdassa, kun joudut sitomaan vapaana kulkevan langan välttääksesi pitkät lankajuoksut menevät langat ristiin, mutta se oikaistaan heti seuraavaa silmukkaa sillä värillä tehdessä tai seuraavassa sidontakohdassa lankajuoksun ollessa oikein pitkä ja joudut sitomaan lankajouksun pariinkin kertaan, ettei kuvion väri vain muutu. Tärkeää on muistaa myös lankojen kireys, ettei työ rupea vetämään kasaan tai jätä turhia reikiä silmukoiden väliin. Harjoittelemalla oppii. Myös kaikki langat eivät ole yhtä helppoja asettumaan. Pehmeät menevät sujuvammin, kovemmista langoista kutoessa lankajuoksut jäävät aluksi helposti vääränlaisiksi.

Katsoessa noita edellisen postauksen lapasia, niin jouduin selvittämään lankoja vain ranteen kierreraitaa tehdessäni. Se on luonteeltaan sellainen, että langat kiertyvät. Muuten en kertaakaan selvitellyt lankoja työn edetessä. Noita edellisiä lapasia ei ollut muuten käsitelty mitenkään vaan on kuvattu sellaisena kuin ne puikoilta vapautuivat.

No, toivottavasti tämä auttoi edes hieman. Vaikeaa laittaa paperille, mutta ehkä kuvat auttavat ymmärtämään, mitä yritin sanoa. Olen asiat itse sisäistänyt ajan kuluessa, joten tapoja voi toki olla muitakin. Mutta näin saan itse siistin jäljen selvittelemättä lankoja ja työ etenee sujuvasti.

20 kommenttia:

  1. Kiitos tästä vinkistä,jospa nyt saisin tehtyä kirjoneuletta ilman hirmu lankasotkuja :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvästä oppitunnista!!!
    Oli tosi tarpeen minulle.
    -t-

    VastaaPoista
  3. Noin minäkin teen. ;o)

    Nuo edelliset lapaset on hienot, täytyisi opetella tuo "kiertäminen".

    VastaaPoista
  4. Minä myös pidän samalla tavalla ja se lankojen järjestys on todella tärkeä. Joskus olen silti ihan tarkoituksella vahtanut järjestystä, sitäkin voi käyttää tehokeinona kun tekee esim. 1 pun 1 valk muutaman kerroksen ja sitten vaihtaa langat erijärjestykseen mallista tulee vähän kuin polveilevaa koska toinen väri tulee "paksumpana". Minä myös käytän keskisormea tukena pidemmissä lankalenkeissä kun väri hyppää. Sillä venytän lankaa neuleen nurjalla puolella niin, etti lanka ala kiristämään. Nämä ovat sellaisia oppeja, joihin on vuosien saatossa oppinut. Hyvin olit asian kuvannut, varmaan tuosta on hyötyä.Itse olen "kantapään" kautta oppinut nämäjutut.

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon vinkeistä :)
    Kovin vähän olen tehnyt kirjoneuleita, en oikein uskalla aloittaakaan..nyt suunnitelmissa olisi pukinkontiin yhdet kirjoneulesukat, joita en voi vastustaa :)
    Vinkkisi tulivat juuri oikeaan aikaan, sukkien teon aloitan jo tällä viikolla, kunhan langat saapuvat postissa :)
    Sormet ja varpaat ristiin että onnistuisin... :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos selkeistä ohjeista. Minullakin on kirjoneule menossa ja täytyy tarkistaa teknikka. Sinulle oli tunnustus blogissani, ole hyvä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos! Huomaan tehneeni ihan väärin. Tipautan sen toisen aina sormelta pois ja sitten nostan aina vuoroon tulevan toisen yli eli loppujen lopuksi kaikki on ihan kierteellä... Nää on siis ekat kirjoneulelapaset eli osaan olla EHKÄ viisaampi seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
  8. Minäkin olen tehnyt ihan väärin ja niinpä langat ovat aina sotkussa. Kiitos vinkistä täytyy kokeilla miten sujuu näillä hyvillä neuvoilla:D Kauniit nuo harmaan valkoiset tumput!

    VastaaPoista
  9. Hyvät ohjeet olit tehnyt! Itsekin olen kantapään kautta opiskellut ja kuta kuinkin samoin teen kuin sinäkin.

    Ihanat nuo harmaat lapaset!

    VastaaPoista
  10. Hei. Laitoin taas linkin blogiisi, tähän ohjeeseen. Kiitos hyvästä ohjeesta.

    VastaaPoista
  11. Linkitin taas. Käspaikkaan tällä kertaa. Kiitos, tämä on niin hyvä ohje.

    VastaaPoista
  12. kiitos naista vinkeista! olen karttanut kirjoneuletta lankojen sotkeutumisen ja ainaisen selvittamisen takia ja nyt vihdoin loysin ohjeet miten sita oikein kuuluu neuloa! :) taitaa tulla pelkkaa kirjoneuletta tasta lahtien! :)
    en ole varma oletko jo postannut ohjeita palmikkoneuleen teosta, se on toinen mita myos valttelen, todennakoisesti tekniikan puuttumisen takia. jos siihenkin loytyisi helpot ohjeet, varmasti myos inspiraatio palautuisi!
    sinulla on tosi hyva blogi ja odotan aina mita seuraavaksi neulot. ja saat nopeaan myos valmiiksi!

    VastaaPoista
  13. Kiitos oikein sydämen pohjasta! Minulla tuppaa 'pöllötumppujen' teko kestää kauan, kun lankojen setviminen vie eniten aikaa.. pakko koittaa, vaikka aamu tulis..

    VastaaPoista
  14. Hei! Kiitos oikein sydämen pohjasta! Minulla lankojen setviminen vie suurimman ajan..nyt kokeilemaan, vaikka aamu tulis..

    VastaaPoista
  15. Suuri kiitos tästä vinkistä, kokeilin ja heti huomasin eron! Mutta nyt kun teen isoa kirjoneuletta, niin kysyisinkin neuvoasi, eli tämän vinkin soveltamisesta tasoneuleessa. Jos päätän lankojen järjestyksen oikealla puolella olevan x, niin onko se sama x järjestys myös nurjalla vai meneekö se siellä juuri toisinpäin? :/

    VastaaPoista
  16. Kiitoksia, tästä oli paljon apua, huomasin eron jäljessä heti!

    VastaaPoista
  17. Kiitoksia ohjeesta. Olen miettinyt, että onko sillä lankojan järjestyksellä väriä ja nyt se selvisi. Kiitos! Jospa sitä uskaltautuisi vaikka lapasia neulomaan, kirjoneuletta teen yleensä aika vähän. Olisi hyvä välillä harjoitella sitäkin...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.