tiistai 27. joulukuuta 2011

Pauliina -myssy

Viime keväänä yritin moneen kertaan aloittaa sytomyssyä silloisilla ohjeilla. Minun käsissä ne eivät kuitenkaan myssyksi taipuneet. Milloin mistäkin syystä. Lopulta kehitin oman ohjeen ja niin rupesi myssyjä syntymään. Olen paljon tehnyt sytomyssyiksi tällä ohjeella myssypohjia, joita sitten erilaisilla koristeluilla olen saanut ne yksilöllisemmiksi. Toivon ohjeesta olevan apua jollekulle muulle myssynvirkkaajalle.

Jokainen kerros alkaa kolmella ketjusilmukalla, jonka lasket aina ensimmäiseksi pylvääksi. Ja jokainen kerros päättyy piilosilmukalla yhdistämällä siihen saman ketjusilmukkapylvään kolmanteen ketjusilmukkaan. Koukku minulla on nro 3 ja siihen suurinpiirtein sopiva lanka. Otan koukulle langan aina edellisen kerroksen pylvään silmukasta vain takalaidalla olevan langan läpi. Etulangasta muodostuu kaunis reunus kerroksen etupuolelle. Eri paksuiset langat antavat vähän eri kokoisen lopputuloksen myssyn koossa, mutta pitäjiä on myös hyvin erilaisia. Kerrosten määrää säätämällä saat eri kokoisia myssyjä. Kuva selittää, jos alla oleva teksti ontuu...
Virkkaa 10 ketjusilmukkaa ja yhdistä ne piilosilmukalla renkaaksi. Virkkaa renkaaseen 24 pylvästä (ensimmäinen pylväs on kolme ketjusilmukkaa). Yhdistä.
Toisella kerroksella virkkaa jokaiseen edellisen kerroksen pylvääseen pylväs. Aina kolmen pylvään jälkeen virkkaa kaksi ketjusilmukkaa. Näin muodostuu kahdeksan eri pylväsryhmää, joiden välissä on aina se kaksi ketjusilmukkaa. Näistä kolmen pylvään ryhmistä kasvaa myssyyn säteet, joiden reunoissa myssyä levitetään.
Seuraavalla kerroksella virkkaa kaksi pylvästä pylväsryhmän ensimmäiseen pylvääseen, yksi pylväs välipylvääseen ja jälleen kaksi pylvästä ryhmän kolmanteen pylvääseen. Yhteensä ryhmässä on siis viisi pylvästä. Ryhmien väliin jälleen kaksi ketjusilmukkaa.
Tästä eteenpäin jatkat joka kerroksen lisäämällä ryhmiin aina kaksi pylvästä virkkaamalla ryhmän ensimmäiseen pylvääseen kaksi pylvästä, välipylväisiin yksi pylväs ja jälleen ryhmän viimeiseen pylvääseen kaksi pylvästä. Ryhmien välissä säilyy koko työn ajan aina se 2 ketjusilmukkaa. Jatka näitä levityskerroksia niin kauan kunnes sinulla on ryhmässä aina 13 pylvästä. Tällä kohtaa pystyt säätämään myssyn laen leveyttä eli tee useampia kerroksia, jos tuntuu pieneltä tai vähennä, jos on iso. Itse teen yleensä tällä koolla tai sitten kerrosta vähemmällä.
Sitten viimeinen varsinainen levityskerros. Virkkaa ryhmän ensimmäiseen pylvääseen kaksi pylvästä, seuraavaan yksi pylväs, sitten kaksi ketjusilmukkaa, hyppää kahden pylvään yli ja tee yksi pylväs jokaiseen seuraavaan viiteen pylvääseen. Kaksi ketjusilmukkaa, hyppää kahden pylvään yli ja seuraavaan yksi pylväs ja ryhmän viimeiseen kaksi pylvästä. Kaksi ketjusilmukkaa. Jos olet tehnyt alkukerroksia eri määrän, niin näissä ryhmän viidessä pylväässä joudut säätämään niitä edellisen kerroksen pylväiden mukaan. Voi myös tehdä enemmän ketjusilmukkakaaria tai muuta koristeraitaa niiden kohdalla, jos haluat.
Tästä eteenpäin rupeaa muodostumaan myssyn suora osuus eli joka kerros tästä eteenpäin on ihan samanlainen. Kolme pylvästä alla olevaan kolmeen pylvääseen, kaksi ketjusilmukkaa, viisi pylvästä, kaksi ketjusilmukkaa, 3 pylvästä, 2 ketjusilmukkaa.
Aluksi näyttää, että työstä muodostuu vain lätty, mutta jatkamalla vain samoja kerroksia rupeaa myssy näyttämään hiljakseen myssyltä ja sivut löytyvät kuin itsestään. Itse teen näitä kerroksi, joissa on nuo 5 pylvästä 10-12 kerrosta hieman langasta riippuen. Kokeilemalla myssyä jonkun päähän näet tarvittavien kerrosten määrän.
Viimeisenä - huolittelukerroksena - virkkaan koko kerroksen pelkkiä pylväitä. Pylväs edellisen kerroksen pylvääseen ja ketjusilmukkakaariin teen kaksi pylvästä.
Myssyn koristelussa olen käyttänyt mm. eri värillä virkattuja myssyn aloitusrenkaita, jotka on ommeltu myssyn päälle. Sopivat niin miehelle kuin naiselle ja samalla saat loppulangat käytettyä. Painoa tälle myssylle kertyi 35g.

15 kommenttia:

  1. Sinä se olet oikea myssymaakari! :) Hieno pino joulunpunaisia myssyjä tuossa edellä ja nyt näin hyvät ja selkeät ohjeet, kiitos niistä! Suosittelenpa Seijasiskolle, että lisää sytomyssyohjeisiin linkin tänne.

    VastaaPoista
  2. Matleena, huomasin myssyni ohjeen listalla. Kiva juttu. Ehkä tekee jollekulle helpommaksi tehdä myssyjä.

    VastaaPoista
  3. Paljon kiitoksia myssyohjeesta :)

    VastaaPoista
  4. Täytyypäs minunni joku tuommonen pipo tekasta tässä kevvään korvalla.

    VastaaPoista
  5. Kiitos selkeän ohjeen jakamisesta!

    Nyt syntyy myssyjä meilläkin :)

    VastaaPoista
  6. No täältähän se ohje löytyi ja vastaukset mun aikaisemmin esittämiin kysymyksiin! Nyt siis vain testaamaan! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  7. Tämä oli hyvä myssyohje, kiitos!

    VastaaPoista
  8. Kiitos selkeästä ja hyvästä myssyohjeesta.En ole hyvä käsitöissä- yleensä into suurempi kuin taito. Lisäksi olen vasenkätinnen ja joudun muokkaamaan ohjeet "peilikuvaksi".Tämän ohjeen minäkin ymmärsin ja onnistuin. Nyt myssyjä syntyy..

    VastaaPoista
  9. Kiitos mukavasta ohjeesta. Huomasin juuri että tämä ohje on linkitetty Ravelryynkin ja pääsin omat myssyni liittämään ensimmäiseksi projektiksi.

    VastaaPoista
  10. Kiitos hyvästä ohjeesta :-)
    Nyt on ensimmäiset sytomyssyt Pärrenkin puikolta saateltu maailmaan.

    VastaaPoista
  11. Kiitos hyvästä ohjeesta! Kauan hain,viimein löysin tämän,virkkasin sen Catania langasta ja hyvä tuli.Kiitti vielä!
    terv.Terttu

    VastaaPoista
  12. Thank you for sharing the pattern and tutorial, I will definitely make one for myself and a couple for my cousins as Christmas presents.

    VastaaPoista
  13. Kiitos oikeesti suurkiitos ikinä en elämässäni ole ennen virkannut mitään ja nyt teen näitä pipoja ihan ketjussa ja toimitan eteenpäin sairaalaan. Mulla hyvä mieli ja siitä kiitos sinun .

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.