sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Pitsiä paksummassa puuvillassa

Tennessee taipui tällä kertaa myssyksi, joka on omaa suunnittelua. Etsin mallineuleita ja kokeilin sitten yhtä myssyyn. Löydin jopa hyvän kavennussysteemiin näille silmukoille päälaelle, joten olen ihan tyytyväinen aikaansaannokseeni. Myssyn silmukkamäärä löytyi edellisistä myssyneuleista ja sovittamalla niitä kuvioon muodostui sitten myssyn silmukkamäärä. Painoa myssyllä 53 g.
Viikonloppu on ollut täynnä jälleen pelejä. Nuorin ja mieheni olivat Helsingissä. Matkustivat peräti julkisillä kulkuvälineillä, mutta aika paljon lisää työtä se vaati, että sai 20 henkeä luovittua oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Lauantaina illalla myöhään sain kaikki lapset jälleen kotiin. Itse ehdin pitkästä aikaa tehdä lankaliikebongausta ja pistäydyin pitkästä aikaa Laihialla olevassa Ahkeraliisassa, joka on mainio lankaliike. Löydin vihdoinkin ohjeen siihen mustaan vauvaneuleeseen. Liikkeessä oli yksi sopiva nuttu tehty sillä ohjeella ja omistaja lupasi tuoda ohjeen liikkeeseen minun noudettavaksi. Lankaakin tarttui mukaan sillä olivat tarjouskorissa euron kerä. Puuvilla-bambusekoitteita.

4 kommenttia:

  1. Ja taas niin kaunis pipo. Pitäisiköhän tehdä itsellekin tällainen keväisempi pipo...

    VastaaPoista
  2. Tosi nätti keväinen pipo! Hauskaa, että meillä on saman värinen Tennessee ollut puikoilla samoihin aikoihin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.