tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kyh nro 11/22 Sunshine

Yllättäen hullutustöistä on jo puolet aloitettu. Avasin toisen Cookie A:n kirjan hyllystäni, Suloisimmat sukat ja sieltä mallin Sunshine. Ehdin kuitenkin vasta vähän kuvion alkua saada puikoille, sillä olen jälleen kokeillut saippuan tekoa. Harrastan monenlaisia kädentaitoja ja mieli tekee kokeilla aina jotain uutta. Tällä kertaa minulla on kolme saippuamassaa kypsymässä. Eilen kokeilin yhtä ohjetta, tänään tein kahdella muulla ohjeella. Jännä seurata, miten tavallista keittiön aineista tämmöinen kotikemisti saa aikaiseksi saippuaa. Edellisiin tuotoksiini olen ollut hyvin tyytyväinen.

Loppuviikosta suunta on kohti Laihian markkinoita ja Ahkeraliisan tarjouksia. Pihalla on koko viikon pöytä, jossa lastenkankaita puoleen hintaan, lähinnä pakanloppuja. Trikoota, puuvillaa, verhokankaita. Kesälankoja ulkoistetaan myös puolella hinnalla, ainakin luvassa on Avanti, Cotton 8 ja Mandarin Classic. Piirrettyjä liinoja sekä kanavatöitä - 20 % ja markkinapäivinä pe ja la perinteiset euron kerä lankoja sekä 2 euroa/metri kankaita.

7 kommenttia:

  1. Sunshine malli on oikein mukavaa neuloa, ohje muistat kohta ulkoa. Neuloin tällä ohjeella myös 2 tai kolme paria. Sovitin ohjen myös paksummalle langalle.

    VastaaPoista
  2. Sukanmalli on tosi kauniin näköinen. Kiva varmasti tehdä itse saippuaa. En ole koskaan kokeillut :) !

    VastaaPoista
  3. Kaunis sukkamalli tämäkin, pitäisi varmaan kokeilla. Monan olenkin kerran tehnyt.

    VastaaPoista
  4. Mistä olet saippuaohjeesi löytänyt? Voisitko suositella jotain? Vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja tekisi mieli itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeet on Saara Kuhan kirjasta Saippuaa. Lisäksi mm. Kotikemistin blogissa on kiva perussaippuan ohje. http://kotikemistinpienipaja.blogspot.fi/

      Poista
  5. Upea sukkamalli ja ihanan värinen tuo lanka. Mukavaa päivää

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat taas tulossa. Käyn blogissasi säännöllisesti katsomassa käsitöitäsi. Itselläni ei riittäisi aika tuohon Kesäyön hullutukseen, mutta kiva katsoa minkälaisia sukkia sinä tulet tekemään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.