keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Saippuaa omassa keittiössä

Eilen purkittamani saippuamassat sai tänään kuoria pois purkeistaan valmiina leikattaviksi. Tämmöiset saippuahalot sieltä löytyi. Yllätyn aina, miten tarkasti kaikki muottipurkin kuviot tulevat saippuaan. Tässäkin näkyy maitopurkin pohjalaskos sekä sivulla olevan yhdistämissauma sekä kulman plokkaus ihan selvästi. Nämä ovat neljännen saippuakokeiluni tuotoksia. Toisen kokeiluni saippuat ovat päässeet kypsyneinä jo käyttöön ja kokeilu oli kyllä sen arvoinen, että teen toistekkin. Ensimmäinen kerta epäonnistui ja olin jo heittämässä asian mielestäni, mutta rohkenin kuitenkin kokeilla toisenkin kerran ja onnistuihan se. Tämä on nimittäin kivaa ja kun on varovainen, ei se lipeä ole niin pelottavaa. Ja joka kerta on ollut helpompaa kuin edellisellä kerralla. Kaikkea oppii. Minun oppini on Saara Kuhan kirjasta Saippuaa, jonka lainasin kirjastosta. Kirjassa on mm. monenlaisia saippuareseptejä. Muuten olen selaillut netissä saippuasivuja.
Saippuahalon leikkaaminen on minulle vielä sellainen vaihe, että uskallanko. Se on niin kauniin mallinen ja sileä, ei tekisi mieli rikkoa sitä. Sellaisenaan ei kuitenkaan kovin käyttökelpoinen. Mutta rohkeasti vain eteenpäin ja saihan siitä ihan kauniita paloja, ei ehkä kaikki niin suoria ja siistejä, mutta harjoitellaan. En siivoa sen kummemmin noita reunoja, kun tulevat omaan käyttöön. Kyllä se käyttö äkkiä pyöristää reunat ja saippuaahan se vain on. Nämä menevät nyt kypsymään vähintään kuukaudeksi pimeään, ilmavaan paikkaan.

Näissä tummapilkkuisessa on kahvinporoja höysteenä. Niiden pitäisi auttaa puhdistamaan vähän likaisempiakin käsiä ja kahvi neutraloi hajuja. Liemenä en kuitenkaan vielä kokeillut vahvaa kahvia, vain noita kahvinporoja on lisukkeena. Vaaleampi on muuten perussaippuaa, mutta kokeilin siihen KoolAid -jauhetta. Ensin näytti, että saippua on ihan valkoista, mutta oltuaan hetken leikattuna rupesi saippuaan ilmestymään aavistus vaaleanpunaista. Katsotaanpa, tuleeko väri saippuan kypsyessä esiin vai onko liian vähäinen ja häviää. Kokeilemani väri taisi olla vielä sieltä haaleimmasta päästä.

Meillä suositaan hajusteettomia tuotteita, joten en ole uskaltanut kokeilla mitään hajustetta vielä. Olen tehnyt ihan perussaippuan ohjeella, johon olen sitten lisännyt jotain kokeilumielessä. Tänään kuitenkin tein vielä yhden erän, kun aineita oli ja siihen heitin sekaan kaapista löytämääni kuivattua minttua. Eipä sitä ole muuhunkaan tullut käytettyä. Kokeilen, antaako se saippualle minkäänlaista tuoksua. Vahvoja tuoksuja en saippuaani halua.

12 kommenttia:

  1. Kauniita saippuoita! Kerrohan sitten myöhemmin, miten Koolaid toimi. Meillä on käytetty lähes pelkästään itse tehtyjä saippuoita jo useamman vuoden, mutta tuota en ole vielä kokeillut! Laatikossa olisi muutama pussi jauhetta lankavärjäysten jäljiltä, joten sitähän voisi kokeilla! Kuinka paljon jauhetta laitoit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka ihan noviisi olenkin tällä saralla. Koolaidia laiton lähes koko pussillisen. Olin siitä hippusen ottanut ennemmin muuhun ja oli keittiössä valmiina ja avoimena. Ainakaan saippuamassaan se ei vaikuttanut millään lailla, vaan asettui ihan kuin muutkin. Odotan myös, vaikuttaako se tuoksuun millään tavoin.

      Poista
  2. Onpa jännittävää tuollainen saippuan teko! En ole yhtään asiasn perehtynyt mutta tuo kahvinporosaippua on varmasti ihanaa! Kuoriikohan se samalla käsiä? Olen käytetyillä kahvinporoilla kuorinut käsiä ja niistä tulee ihanan pehmeät!

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista, pitänee joskus kokeilla itsekin:)

    VastaaPoista
  4. Onpa hauskan kuuloista saippuanteko, voisi vaikka itsekin kokeilla!

    VastaaPoista
  5. Olen ihan kade. Saippuoiden tekeminen on ollut haaveissa jo pidempään, mutta toistaiseksi olen tyytynyt Flow kosmetiikan (ent. Vihreä kosmetiikka) tekemiin saippuoihin ja palashampoisiin.

    VastaaPoista
  6. Onpa ihania saippuoita! Minäkin haluan kokeilla. =D

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa mielenkiintoiselta. En tunne tekniikkaa lainkaa. Mielenkiinnolla odottelen aiheesta lisää...

    VastaaPoista
  8. Tuota en ole vielä kokeillut tehdä. Näyttää mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  9. Kiva kuulla kokemuksistasi. Äitini teki myös saippuaa jollain kurssilla ja se on kyllä käytössä aivan ihanaa! Toiveissa olisi tehdä sitä itsekin kesällä, jos äitini ehtisi opettaa. Tykkään itse mintusta ja sitä löytyy minunkin kaapistani kuivattuna eli olisi mukava kuulla, toimiiko se saippuassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.