sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Sormia särkee, vaan aita on siistitty

Hullutustyö saatiin tällekkin päivälle alkuun vaikka illalla tuntui, etteivät sormet enää totelleet käskyjä. Lanka on minulle uusi tuttavuus ja kiva nähdä millaiset sukat tästä muodostuukaan. Myös langan kestävyys on minulle vielä aivan tuntematonta, joten eikähän siitäkin saada vielä kokemuksia.
Tänään on ollut aivan ihana, kesäinen sunnuntai. Menin puutarhatöihin yhdeksältä aamulla. Mitäs muuta kuin jälleen sen aidan kimppuun. Tänään olen konttinut ja nyhtänyt rikkaruohot tuon aidan juurelta. Aitaa on ainakin 40 m ja meni siinä muuten aikaa. Kuvassa vain osa perattavasta pätkästä. Iltapäivällä lopettelin kahden paikkeilla. Kävin tosin välillä pienellä ruokatauolla, mutta se ei tainnut varttituntia kestää. Kun pääsin toiseen päähän oli todella tyytyväinen aikaansaannokseeni. Osassa juurakoista on nyt jo versoja näkyvissä. Nyt vain kastellaan ja katsotaan, miten tässä käy. Ohikulkijoita sattui muuten yllättävän paljon siihen, kun kyykin tuon aidan kimpussa. Monta hyvää neuvoa ja kivaa juttutuokiota syntyi työn lomassa. Tuli nähtyä tuttuja, joita ei muuten juuri näe. Kaunis ilma oli houkutellut monet pyöräilemään. Myös läheisen karavaanarialueen vieraita oli lenkillä.
Seuraava kulma odottaakin sitten työntekijää. Lipputangon juurelta otetaan kukkapenkki ylös ja perataan rikkaruohoista sekä jaetaan perennat. Ruskeita katajia näkyy naapurin puolelta. Meillä on tuossa lipputangon juurella yksi sekä takapihalla toinen. Juhannukseen asti katsotaan, miten käy ja jos eivät osoita elpymisen merkkejä, niin sitten ne on hävitettävä.

Takapihalla myös odottaisi kärry matonpesua. Olemme jo vähän myöhässä sen kanssa, mutta kärry oli yllättävän kauan lainassa ja lainaaja haluaisi sen edelleenkin. Meillä olisi nyt kuitenkin itsellä käyttöä omalle kärrylle, joten ei oikein joutaisi. Laitamme kärryyn muovin, joten siitä tulee hyvä liotusallas matoille. Illassa ei montaa mattoa liottele ja pese. Päivät kun on töissä niin menee iltahommiksi.

4 kommenttia:

  1. Raikkaan näköistä lankaa olet löytänyt. Kivan näköistä. Teillä on tosi kaunis piha mutta kyllä sinä taidatkin urakoida sen eteen ahkerasti. Toivotaan aidalle menestystä kasvuun.

    VastaaPoista
  2. Ahkerana olet ollut. Meillä on saatu sadetta,parasta aikaakin tulee taivaan täydeltä.Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kauniin ja huolitellun näköinen pihapiiri.
    Hyvä vinkki tuo peräkärryn käyttäminen muovitettuna mattojen liotukseen. Kiitos!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.