keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kuinka siinä sitten kävikään

Tältä kesää on kesäyön hullutus lopussa ja on loppuraportin aika. Tässä vielä kerran kaikki valmistuneet sukat valmistumisjärjestyksessä. Kaikkiaan töitä aloitettiin kesäkuun 1.- 22. välisenä aikana 22. Töiden valmiiksi saattaminen oli sitten heinäkuun loppuun mennessä. Minulla oli kolme paria valmiina juhannuksena, joten 19 parin valmistuminen jäi sitten juhannuksen ja heinäkuun lopun väliin. Puutarhatyöt ja pienet remonttihommat kuitenkin veivät voiton ja sukkapuikot painuivat naftaliiniin. Mutta tulihan sitä kuitenkin jotain valmista.
Kymmenet sukat valmistui ja nyt sukkakorilla odottaa tusina aloitettua sukkaparia, jotka eivät suinkaan kaikki ole ihan alkutekijöissään. Kaksi edellistä kesää menikin melko tarkkaan näissä käsitöissä, joten nyt oli sitten muiden kesäpuuhien aika. Ja olenhan minä käsitöitä tehnyt, mutta ovat painottuneet vähän muulle saralle kuin neuleisiin. Kesäkäsityöt ovatkin tainneet yllättäen kääntyä tuonne puupuolelle. Viimeksi eilen kasattiin pullolaatikkoa yhdessä mieheni kanssa. Tuli opittua kaikenlaista uutta sillä saralla.

Sähköpostiini on tullut mielenkiintoinen kutsu, jota tässä on pitänyt miettiä muutaman päivän. Syksy taitaa tuoda mukanaan myös muuta kivaa. Ainakin uusia ohjeita on suunnitelmissa toteuttaa ja julkaista.

14 kommenttia:

  1. Tosi hieno tulos! Välillä on varmasti kiva kokeilla vähän muutakin. Mielenkiinnolla odotan mitä kivaa olet suunnitellut syksyksi.

    VastaaPoista
  2. Ihania sukkia =) Ja minuakin jää kiinnostamaan mitä syksyllä tapahtuu =)

    VastaaPoista
  3. Pianhan on syksy....huikamalaa....ja sukkia tarvitaan.

    VastaaPoista
  4. Kauniita sukkia olet kutonut! =D Aloitatko toisen sukan raidoituksen miten, että saat samanlaiset sukat? Voisitko laittaa erikseen yhden välilehden eri langoille, mitkä langat oli hyviä käytössä ja mitkä pettymyksiä.... =D Kiitos erinomaisesta blogista!

    Sinnu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsin aina kerästä saman kohdan raidasta, että saan samanlaiset sukat. Tai jos kudon kahdelta kerältä, etsin niistä samanlaisen aloituskohdan.

      Pitääpä miettiä tuota sivujuttua tarkemmin.

      Poista
  5. Kaikessa ahkeruudessasi sukkatulos on erinomainen, laadusta nyt puhumattakaan!
    Mielenkiintoisia kutsuja ei koskaan tule liikaa :)

    VastaaPoista
  6. Huh huh, mikä sukkasutina siellä on ollut! Hurja määrä kauniita sukkasia <3

    VastaaPoista
  7. Eipä ollenkaan huono saavutus, langatkin kun ovat ohuita. Ja tulihan siinä ohessa laitettua pihaakin! Mukavaa jatkoa!
    t. Iiris

    VastaaPoista
  8. Hyvinhän sulla meni. Kauniita kaikki ja mielenkiintoinen keskeneräisten kokoelma :)
    Mullakin meni hyvin... vain 18 paria kesken ;)

    VastaaPoista
  9. Kesäyön hullutus, hauska haaste. Mihin sinä lahjoitat tuon määrän sukkia, kun ne on valmiit.Kivanvärisiä sukkia olet neulonut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on sukille käyttäjät löytyneet. Ei noista valmistuneistakaan enää kaikkia varastoistani löydy. Joulukin tulee ja sukkia menee.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.