sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Puutarhakalusteryhmän tuunaus

Sunnuntaiaamun rauha ja hieman viileä ilma. Mukava vain oleskella parin päivän hommaurakan jälkeen. Kesäyön hullutussukat edistyy hissukseen kerros kerrokselta. Puutarhassa on vain niin paljon hommia, kun ilmat ovat sallineet ja suuri pihaprojektimme onkin ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Olemme puuhastelleet työnjohtajan kanssa terassin parissa. Hioneet sen ja nyt on koko homma öljytty. Jäljellä on vielä kaiteiden rakentaminen. Siinä saattaa mennä muutama tovi, kun vielä neuvottelemme mallista tai sitten ei. Sen sijaan vuorossa yhden toisen pihaprojektimme tarina. Tämä projekti on vienyt jonkun tovin kesälomamme päivistä, mutta nyt se on valmis.
Mieheni löysi netistä tämmöisen puutarhakalusteryhmän myynnissä. Olimme etsiskelleet jo tovin toista istuskeluryhmää puutarhaamme. Ennestään olevat kalusteemme ovatkin tyyliltään hieman samanlaiset, näissä vain hieman korkeampi selkänoja ja selkänojan kaltevuus on eri. Ryhmään kuuluu myös pöytä, mutta se oli jo autotallissa pienessä remontissa, kun ehdin ottamaan näitä kuvia kalusteista lähes alkuperäiskunnossa. Pöytään tehtiin uudet jalat, alkuperäisessä ei ollut laisinkaan ristikkäistuentaa ja oli siksi huteran oloinen. Itse pöydän kansi vaati hieman naputtelua, mutta pienen kunnostuksen jälkeen siitä tuli ihan salonkikelpoinen. Kalusteita oli säilytetty koko ikänsä ulkona, pesten välillä hieman, mutta nämä ovat tehty kuitenkin siitä vanhemmasta kyllästetystä puusta, joten kestävät.
Kalusteet olivat tummat ja likaiset. Minä en ehkä olisi uskaltanut ostaa, mutta mieheni käänteli kalusteita jonkin aikaa ja sanoi, että kyllä näistä vielä saadaan, mutta työtä se jonkin verran vaatii. Kuvissa kalusteet pesun jälkeen kuivuneina. En ehtinyt kuvaamaan kalusteita ennen painepesua, mutta pesu siisti näitä kalusteita jo hurjasti. Olisi ollut kyllä ihan hyvä vertailukuva se kuva likaisesta puutarhakalusteryhmästä tähän pohjimmaiseksi. Jossain kohtaa näkyy lautojen päissä tummaa, niin siitä saa aavistuksen kalusteiden alkuperäisestä ulkonäöstä.
Perusteellisen pesun jälkeen kalusteet saivat kuivua, mieheni kiristeli ruuveja, osan vaihtoikin uusiin, kun alkuperäiset olivat vääränlaisia eivätkä enää tehneet tehtäväänsä, vaan tuolit heiluivat. Kiristelyn jälkeen tuolit olivat jälleen tukevat istua. Nauloja paukuteltiin vähän syvemmälle, kun olivat nousseet ajan saatossa koholle. Pöytään tehtiin uudet jalat kokonaan. Saimme huomattavasti paremmin seisovan pöydän kuin alkuperäinen oli.
Kalusteet hiottiin. Aluksi vaihtoehtoina olivat valkoiseksi maalatut tai värittömällä öljyllä huolletut kalusteet. Käynti paikallisessa, todella hyvin palvelevassa rautakaupassa sai ajatuksen muuttumaan. Ostimme valmiiksi tummanruskeaksi sävytettyä Tikkurilan ulkokalusteöljyä, jolla kalusteet käsiteltiin. Öljy oli peittävää ja sillä sai hyvän pinnan suojaamaan kalusteita. Kuvassa aurinko tekee vaaleita läikkiä puiden läpi, öljyäminen oli kyllä ihan tasaista jälkeä.
Hintaa tälle ryhmälle kertyi loppujen lopuksi noin 140 euroa kaikkien uudistamiseen menneiden tarvikkeiden kanssa. Siinä on mukana myös kalusteiden hankinta. Öljy yksistään oli suurin menoerä eli 54 euroa tuosta kokonaishinnasta. Ei paha hinta minusta laisinkaan, sillä saatiin useammaksi vuodeksi toinenkin kalusteryhmä puutarhaamme. Ja öljyähän näille on aina aika ajoin näytettävä, joten se olisi joka tapauksessa mennyt. Kalusteet imivätkin sitä liki neljä litraa. Omalle työlle ei laskettu hintaa, meni sellaisena pienenä puuhasteluna. Netin selailu kannatti tälläkin kertaa ja lähikaupungista löytyneet puutarhakalusteet saivat hienon ehostuksen ja mukavat eläkepäivät. Nyt olisi vain hiottava ja öljyttävä vielä se vanhakin ryhmämme samalla öljyllä, niin olisivat yhtenäiset. Niitä kalusteita ei olekkaan käsitelty muutamaan vuoteen, joten ovat jälleen käsittelyn tarpeessa.

Kyllä nyt kelpaa käydä nauttimassa välipalaa ja istumassa muutenkin tässä uudistetussa ryhmässä.

6 kommenttia:

  1. Tuli tosi hienot! Meillä on käytetty myös samaista puuöljyä puutarharyhmässä ja hyvin ovat kestäneet talvenkin ulkona. Kyllä vaivannäkö kannattaa, aina ei myöskään tarvitse ostaa uutta.

    VastaaPoista
  2. Hienot ovat! Kiva on tuossa istuskella ja nauttia Suomen kesästä!
    Sama homma on ollut menossa täälläkin. Tavaroista kannattaa huolehtia--kestävät ja eivät tikkuile.

    VastaaPoista
  3. Voi hitsi, et tuli hyvän näköiset. Loisto löytökin!

    VastaaPoista
  4. Hienot tuli! Meillä oli tänään myös öljyämistä. Mukavaa puuhaahan se on, varsinkin jos ei tarvitse yksin sutia :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä on komean näköiset kalusteet. Verannan "lattia" myös nätti. Kovan työn teitte, mutta varmasti kannatti.

    VastaaPoista
  6. Mulla on samantyyliset kalusteet, perintönä jääneet ja en tiedä kuinka vanhat, mutta ainakin viime vuosisadalta ;) eli toistakymmentä vuotta. Olen öljynnyt ne ruskeaksi tässä taannoin, koska olivat niin grillimakkaran rasvan läikittämät. Aina ne vaan on kuin uudet, kun saavat öljyn pintaansa. Hyvät kalusteet istua ja kestävät. Nätti teidän olonurkkanus :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.