lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kaksin mukavempi

Samasta lilasta Tennessee kerästä tuli vielä toinenkin kennopipo. Laskeskelin ensimmäisen jälkeen, ettei toista aivan yhtä isoa enää tule ja kavensin myssyä yhden 6 silmukan kennon verran, mutta tein liki yhtä syvän. Kannatti, vaikka loppuvaiheessa rupesi jännittämään jo langan riittävyys. Jätinkin sitten ihan lopussa yhden melko lyhyen kerroksen pois ennen viimeistä kavennusta ja sain langan riittämään. Lankaa jäi jäljelle 33 cm pätkä päättelyn jälkeen, että se todella olisi ollut siinä ja siinä, olisiko riittänyt siihen lyhyeenkään kerrokseen. Paljon tarkemmin ei voisi enää kerää käyttää. Painoa tällä yhden kuviokerran kapeammalla myssyllä on 48 g eli yhteensä painoivat tasan 100 g. Malli on kyllä mukava ja joutuinen kutoa. Ja meneväthän ne myssyt aina eri ihmisille, joten ei kait se haittaa, vaikka muutama samanlainenkin on joukossa.

Kirsin lähettämistä langoista on tehty jo melkoinen kasa myssyjä. Kaikkiaan 12 myssyä, kun olen hieman jatkanut omilla puuvillakerilläni. Keriä on vielä jäljellä, hieman yli puolet on jo kudottuna.

4 kommenttia:

  1. Minäkin olen näitä samoja kennopipoja neulonut pari, nopsasti tulevat ja on kuitenkin jotain pientä jujua mielenkiintoa ylläpitämässä.

    VastaaPoista
  2. Kauniit pipot vain jatkavat ilmestymistään näköjään päivittäin. Aikaansaava ihminen :)

    VastaaPoista
  3. Olen myös tehnyt koko miesväelleni tällä ohjeella pipot! Lankana käytin 7-veljestä, koska ajatus oli sellaisesta talviaikana käytettävästä autoilupiposta lapsille. Malli on mukava ulkonäkönsä kuin myös käytön kannalta; istuvat todella napakasti päähän ja pitävät muotonsa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.