torstai 26. huhtikuuta 2012

Siirtyilevät silmukat

Pitää kokeilla aina uusiakin malleja. Tätä neuletta oli kiva tehdä, silmukat siirtyivät vain muutamilla kerroksilla ja sitten taas sai kutoa tavallista, nopeaa neulosta useamman kerroksen. Löydin mallin Novitan sivuilta. Suunnittelijana jälleen Anne-Maija Immonen, jonka suunnittelemia töitä olen ennenkin kutonut.
Tämmöinen mösä tällä kertaa. Pidin tämän neulomisesta.

Malli: Neulottu pipo, Anne-Maija Immonen,
kaksi kuviokertaa enemmän kuin mallissa.
Lanka: Novita, Tennessee, 52 g
Puikot: 3 ja 3,5 pyöröt sekä 3,5 sukkapuikot.

Puutarhahommat vain tahtovat viedä nyt aikaa. Eilen jo istutin uusia taimia, siirrettiin rentukkaa, jaettiin vuorenkilpeä ja levitettiin sitä lisää rinteeseen. Kerättiin talventörröttäjiä, kolme isohkoa kukkapenkkiä saatiin melko hyvää malliin kevätsiivojen kanssa. 

9 kommenttia:

  1. Juuri tänään ihastelin samaa pipoa ystäväni päässä. Kiva on malli. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva malli. Voitko kertoa, monellako silmukalla aloitit resorin? Itselläni olisi tenneseetä niin olisi juuri yksyhteen...Minulla on kyllä iso pää, usein mallineuleet jää liian pieniksi.

    VastaaPoista
  3. Yksinkertainen ja kaunis malli. Jotain jippoa kuitenkin. Uskomattoman ahkerasti jaksat näitä pipoja taikoa!

    VastaaPoista
  4. Minulla oli 114 silmukkaa, mutta kuvio on 6 silmukkaa, joten lisäämällä/vähentämällä ja sovittamalla käsialaan saat sopivan silmukkamärään. Alkuperäisessä mallissa on 102 silmukkaa. Tyttärelläni on paksut hiukset tuossa alla. Itselleni pipo on hyvän kokoinen.

    VastaaPoista
  5. Kaunis malli, samoin langan sävy :)

    VastaaPoista
  6. Nätti malli ja väri.

    Samanlaisia puutarhahommia täälläkin...

    VastaaPoista
  7. Juuri soipvan yksinkertainen neulemalli minun mieleeni. Kaunis pipo :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.