maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kymppityttö Mona

Pitkään olen aikonut, meinannut, mutta en vain ole tullut aloittaneeksi kutoa Cookie A:n sukkia. Kirjoja löytyy hyllystäni pari ja olen ihaillut sukkia. Tänään satoi oikein kunnolla, jopa meillä, joten neuleeseen jäi enemmän aikaa keskittyä. Lisäksi lupasin itselleni, että mitä todennäköisemmin en saa aloittamiani sukkia tehtyä määräajassa Kyhäilyssä valmiiksi, joten voin tehdä sitten vaikeampia sukkia, kun ne voi saattaa valmiiksi ilman aikataulua. Aloitukset kuitenkin teen hullutuksen parissa.

Joten valitsin tällä kertaa yksivärisen langan ja avasin Sukkia.Rakkaudella -kirjan. Ensimmäiseksi vähän helpompaa alkupalaa eli kirjasta valikoitui Mona kymmenenneksi kesäyön aloitukseksi. Pidän kyllä tavallisten, raidoittavista langoista kudottujen sukkien helposta neulomisesta, niitä on aina hyvä olla mutta mikä ihana haaste on monimutkaisemmassa palmikko- tai pitsineuleessa. Ihania kutoa.

4 kommenttia:

  1. Näyttääpä kauniilta tuo malli. Minäkin tykkään kovasti Cookie A. Sukista. Näyttävät hankalilta mutta eivät sitä kuitenkaan ole.

    VastaaPoista
  2. Varoituksen sanan. Cookien mallit vievät mukanaan. Todella koukuttavia malleja vaikka kuinka paljon. Niihin kun on alkuun päässyt niin aina palaa uudestaan ...Kaunista sukkaa tulossa. Mona on kiva malli neuloa ja tulee nätit sukat. Kivan värinkin olet valinnut sukkiisi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätähän olen hieman pelännytkin. Koukuttavat liikaa! Mutta kiva, että joku on suunnitellut valmiiksi kauniita sukkia.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.