lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kettulapaset

Muutama päivä sitten juolahti mieleeni, että teenpä yhdelle tuttavallani hänen jäädessä pois töistä lahjaksi Kettulapaset. Tiedän hänen pitävän ketuista todella paljon. Mielessä oli Tanssivien Puikkojen kettusukat ja niiden ketut. Ajattelin valjastaa sukkien ketut lapasiin. Ajelin töistä kotiin tuumaillen tätä suunnitelmaa viime keskiviikkona. Kotona ruokailun jälkeen avasin sitten tietokoneen aikomuksena ryhtyä lapassuunnitteluun. Mutta PäiviH olikin ehtinyt minun edelleni. Hän oli juuri silloin keskiviikkona julkaissut postauksen kettulapasista, joihin löytyi myös ohje, muutama tovi aiemmin kuin hänen sivuilleen menin. Oikein säikähdin, että miten voi joku lukea minun ajatukseni noin osuvasti ja tarjota valmiina aikomaani suunnitelmaa. Kiitos Päivi hienosta ohjeesta!
Aluksi ajattelin lapasista tulevan isot, sillä ohjeen suuri silmukkamäärä ja veljeksen paksuinen lanka yhdistelmänä tuntui isoilta. Kokeilin ensin Nallen paksuisilla langoilla, mutta hyvin pian huomasin, ettei se toiminut. Palasin takaisin ohjeen lankaan. Minulla ei ollut sopivaa vihreää raitalankaa varastoissani ja taitaa olla jo Novitan poistunut lanka, joten ei sitä mistään saakkaan. Eikä ollut muutakaan oransseihin kettuihin sopivaa raitalankaa. Tuttavani pitää kuitenkin tummia takkeja, joten kaivoin varastoistani tummanharmaan, tweedin sekä oranssin langan ja aloitin niistä torstaina illalla lapasia omalla raidoituksella. Kettujen taustasta näytti muotoutuvan koivumetsä iltahämärissä. Yöllähän ne ketut liikkuvatkin, eikö vain.
Yllättävää kyllä, lapasista tulikin melkein sopivat käteeni ohjeen mukaan tehtyinä. Minulla on pieni käsi, joten olivat aavistuksen isot minulle, mutta uskon, että saajan käteen ovat sopivat. Puikot olivat välillä kavennusten ja lisäysten kanssa lujilla, mutta muuten meni hyvin. Joskus on ihan hyödyllistä kutoa myös muiden lapasohjeiden mukaan. Teen itse lapaset aivan toisin ja tuli kokeiltua uutta tapaa peukalokiilassa sekä kärjen kavennuksissa. Peukalokin tehtiin hieman toisin kuin olen itse tehnyt. Lapasista tuli vallan mainiot ja sopivat. Lauantaina puolilta päivin kostutin lapaset ja muotoilin ne kuivumaan mittoihinsa. Jälleen kerran veljeksen kova tunne muuttui mukavan pehmoiseksi pelkällä vedellä. Laitan valmiit lapaset vielä hetkeksi jemmaan odottamaan tuttavani töistä poisjäämistä.

Malli: Kettulapaset, PäiviH (Tanssivat Puikot)
Lanka: Novita 7 veljestä, tumma harmaa, oranssi, 
harmaamusta tweed, 88 g
Puikot: Nro 3 bambut.

16 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika miten ihanat ja varmasti lämpimät.

    VastaaPoista
  2. Ketut on kauniita eläimiä ja kyllä neuleisiinkin sopii kuvioksi hyvin. I like! :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpä tuli kauniit, leikkisät mutta hillityt!

    VastaaPoista
  4. Tosi kivat, iloiset lapaset! Ihailin noita jo PäiviH:n blogissa, täytyy laittaa ohje muistiin vastaisen varalle...

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit. :) Mä epäilin itsekin tuota silmukkamäärää, katsoin mallia vanhoista lapasista ja kummasti noinkin iso silmukkamäärä toimi.

    VastaaPoista
  6. Tosi hieno kettuvariaatio, tykkään värivalinnoistasi kovasti. Minäkin katsoin Päivin ohjeesta, että onpas paljon silmukoita, vaan ilmeisesti tuo kirjoneule syö oman osansa leveyttäkin.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat! Tämä täytyy laittaa do it-listalle!

    VastaaPoista
  8. Nämäkin lapaset ovat tosi upeat! Noita pöllöjä myös ihailen. Ostin jo ohjeen mutta en ole vielä uskaltanut aloitaa:))

    VastaaPoista
  9. Ihanat lapaset! Pakko tehdä jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanat! Pöllölapaset suorastaan painavat mieltä, niin tekisi mieli ne tehdä. Taidan jättää ne kesäpäivien iloksi :)

    VastaaPoista
  11. Kauniit lapaset olet taas tehnyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.