maanantai 11. maaliskuuta 2013

Siniharmaata romantiikkaa

Olen ilmeisesti jättänyt hieman paitsioon perheemme miesväen näissä neuleissa. Eivät ole niin kovin tuoneet julki tarpeita ja kumpainenkin on hyvä tarkenemaan. Hieman kauttarantain minulle kerrottiin, etten ole pitkään aikaan kutonut sukkia - Hänelle! No, en ole tainnut kutoa, joten nappasin puikoille Opalin Romancen. Sopiva valinta lepyttämään aviopuolisoa. Romantiikkaa tässä voisi tarvita. Värit olivat siniharmaan sävyiset, mutta kauniit. Tummat kuvat eivät aivan anna koko totuutta langan kauniista värisävyistä. Mutta - en kerinnyt kuvaamaan ihanassa auringonpaisteessa tänään päivällä.
Neuletuntuma tähän lankaan on vallan mainio. Jälki on todella tasaista - sukat ovat suoraan puikoilta ilman mitään kostutuksia tai höyrytyksiä. Nautin suunnattomasti langan luomasta sileästä neulejäljestä. Monestihan tuon saavuttaa vasta kostutuksen jälkeen. Nyt se tuli luonnostaan. Upea lanka kutoa.

Malli: oma perussukka, koko kapea 42
Lanka: Opal Romance 6-fach, väri 6017, 95 g
Puikot: 2,75 ruusupuiset

Lanka on jälleen testineulonnassa täältä. Ainakin neuletuntuma oli hieno, jälki tasainen ja työ valmistui joutuisasti. Seuraavaksi nämä menevät käyttötestiin. Lisäilen sitten tietoja, miten ovat käyttöä kestäneet. Edellisiiin pinkkeihin sukkiin ei ainakaan vielä ole tullut mitään kulumisen jälkeä ja ovat jo viikonlopun lisäksi olleet koulupäivän lujalla kulutuksella.

6 kommenttia:

  1. On tosiaan kauniit siniharmaan sävyt :)

    VastaaPoista
  2. Nyt saa mies tyytyväiosenä vetäistä nuo kauniit sukat jalkaansa. On todella hyvännäköistä lankaa!

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat. Minulle tuo lanka on vieras ja seuraan myös käyttökokemuksiasi siitä!

    VastaaPoista
  4. Kauniin väristä lankaa, on kyllä.

    VastaaPoista
  5. Onpa ihanat sukat! Mä en meinaa ikinä osata ostaa noita valmiiksi raitavärjättyjä lankoja, kun ei oikein leikkaa, et mihin ne sopisi, kun sukkia en neulo, eikä kaikista tosiaankaan voi päätellä päältäpäin, että millainen raidoitus niissä sitten todellisuudessa on. Tässä on kyllä makeat värit :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.