lauantai 10. syyskuuta 2011

Äidin mallilla

Ensimmäinen lapanen valmistui hitaasti. Koko viikko oli menoa ja tätä työtä en ottanut laukkuuni. Toinen lapanen valmistuikin sitten melkein illassa, kun olin yksin kotona. Äitini on tällä kuviolla tehnyt minulle monet lapaset. Olen itsekkin käyttänyt tätä näissä lapasissa.
Kirjoneuleen tulee näyttää myös nurjalta tasaiselta silloin kuin langat kiertää oikein eikä niitä ole tarvinnut pitkien lankajuoksujen takia sitoa. Ranteen kuviossa oli muutama kerros, joissa tuli niin pitkiä lankajuoksuja, että käytön helpottamiseksi ne piti aina kiertää toisen langan kanssa, mutta sitten muu kuvio oli vain korkeintaan kolmen silmukan yli vientiä, joten nurjastakin muodostui tasainen. Ainostaan tuossa peukalon kohdassa vähän heittää langan kireys.
Tässä ne sitten ovat. Molemmat kirjoneuleet ovat Haaviston kirjasta, mutta eri lapasista. Oli välillä mukava tehdä tuohon ranteeseen noin eikä tavallista resoria.

Lanka: TeeTee Pallas, valkoinen ja viininpunainen, Silja tuo kirjava, yhteensä 79 g.
Puikot: 2,5 bambut
Malli: yhdistelmä kahdesta eri Haavistolapasesta.

27 kommenttia:

  1. Aivan ihanat! ❤ Ja niin taitavasti olet tehnytkin. Kiva oivallus, tuo mallien yhdistäminen samoin kuin tuo kirjava lanka ranteen kuviossa. Alkaa kamalasti haluttaa lapasten tekoon, mutta kun sukkiakin pitäisi saada aikaan.

    VastaaPoista
  2. Kauniit ja upeat myös sisäpuolelta!

    VastaaPoista
  3. Upeat lapaset, tuo ranneosa on kyllä hieno!

    VastaaPoista
  4. Kylläpä lapasista tuli aivan uskomattoman kauniit! Osaisinpa minäkin. Jotenkin kaikenlaiset kirjoneuleet (huomattavasti yksinkertaisemmatkin) ovat minusta aina tuntuneet liian hankalilta ja työläiltä.

    VastaaPoista
  5. Upeat kerrassaan! Ja niin siististi neulotut.

    VastaaPoista
  6. Ihanan raikas väriyhdistelmä.

    VastaaPoista
  7. Uskomattoman ihanat lapaset! Ja työn jälki, oih, miten tasaista!

    VastaaPoista
  8. aivan ihanat lapaset. onnistunut työ.

    VastaaPoista
  9. Tosi kauniit lapaset! Voi kun minäkin osasisin...

    VastaaPoista
  10. Nämä on kyllä ihan täydelliset ja suloiset. Itse olen tehnyt kerran tuolla lapasen kirjoneuleella beigevalkoiset lapaset, mutta tuo kukkaraita antaa lapsille hienon viimeisen silauksen!

    VastaaPoista
  11. Kaikille kommentoijille: yllätitte minut monilukukuisuudellanne. Nöyrä kiitos siitä sekä kehuistanne.

    VastaaPoista
  12. Aivan todella upeat lapaset! Ihailen aina noita kirjoneuleita, kun en itse uskalla ottaa sellaista puikoille. Mulla kun siitä ei oikein tuu tasaista.

    VastaaPoista
  13. susamaria: kokeile vain. Harjoituksen tulosta se minullakin on ja langalla on suuri vaikutus asiaan.

    VastaaPoista
  14. Näistä tuli mielettömän kauniit!
    Voi tarvittaessa pitää vaikka nurinperin.

    VastaaPoista
  15. Upeat lapaset! Ps. Voisitko laittaa kommentointimahdollisuuteen myös Nimi/URL-osoite-vaihtoehdon. Helpottaisi kommentointia.

    VastaaPoista
  16. Tosi hienosti neulottu myös nurjalta puolelta. Kaunis väri.(mun lemppari)

    VastaaPoista
  17. Voi miten kauniit kintaat ja värikin, kun tykkään punaisesta. Tuo ranneosan kirjoneule on piste iin päällä.

    VastaaPoista
  18. Herkulliset ja ennen kaikkea siistit.

    Olet tuottelias ja nopea.

    VastaaPoista
  19. Vau! Tyylikäs ja aikaa vievä kuvio! Itselläni on tuo kirjoneuleen neulominen vielä vähän hakusessa..

    VastaaPoista
  20. - Ajaijaijaijaijaaaa!!!
    Olen kateudesta vihreä.
    -t-

    VastaaPoista
  21. Onpa kauniit lapaset, kertakaikkiaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.