lauantai 24. syyskuuta 2011

Sitä samaa rataa

Omenoita on vielä yläoksilla ja niitä sieltä tippuu päivittäin. Maahan ehtiessään nuo punaposket kierähtävät hieman mullassa, joten pestä jokainen pitää. Jälleen keräsin kaksi pesuvadillista herkkuja jalostettavaksi. Punakanelimme ovat mehukkaimmillaan, päällä ihana vahakerros.

Tämä päivä vierähti tyystin työtehtävissä. Kotiin tultaessa oli vähän ventti olo, mutta eiköhän se tästä. Nyt eväitä laittamaan, sillä osa perheestä lähtee ensi yönä Suomi-neidon helmoihin, Porvooseen. Paluu myöhään seuraavana yönä. Osa jää sitten kotimiehiksi. Tätähän se tuleva talvi taas on. Joku aina jollain pelireissulla. Parhaana viikonloppuna kaksikin turnausta. Eväitä saa olla laittamassa. Arvata saattaa, että eväslaukusta löytyy tällä kertaa omenoita.
Käsityörintamalla sain aamulla ennen töihin lähtöä kolmannen näistä myssyistä valmiiksi. Painoa näillä on vaaleanpunaisella 40 g, alemmalla sinisellä 46 g ja ylemmällä 48 g. Tuohon ylemmän myssyn koristemalliin saa ihan ne viimeisimmät langapätkät ujutettua. Määrältään myssjä on nyt 57 valmista. Vielä muutama tulee.

Minulle on jostain syystä viime aikoina tullut useampi tilaus. Paikkakunnan syntyneille vauvoille pitää tehdä sukka-tumppu -settejä. Lahjaksi annettavat olivat loppu. Sitten vuoden alussa ollut lähetyssopen myyntituotte -projektiin tuotiin lisää lankaa. Ne taitavat mennä uuteen lähetyskammariin, jossa on tarkoitus tehdä näitä porukalla pappilan uudessa toimintapäädyssä. En taida enää näistä langoista tehdä. Sitten joulumyyjäisiä varten olisi puikoille tulossa vaikka mitä. Joten ei puikot tyhjänä saa olla. Tunkua on. Nytkin olisi paree vain istua ja ryhtyä töihin.

4 kommenttia:

  1. Nää on kyllä tosi kivoja myssyjä :)

    VastaaPoista
  2. Todella kivoja myssyjä. Toi koriste on kuin piste i:n päällä.

    VastaaPoista
  3. Makoisan näköisiä nuo teidän omenat, slurp! :)
    Ja myssyistä en viitsi sanoa enää mitään, kun en keksi mitään uutta. ;D Siis lue joku vanha kehu! ;DD

    VastaaPoista
  4. Ihana omppu, näyttää hyvän hapokkaalta :). Samaa kuin Matleena, kehut on jo niin moneen kertaan sanottu, mutta noi on aina vaan niin kivoja, eikä kahta samanlaista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.